Etusivu
Kirjoituskilpailu 2009
- Arvostelulautakunta
- Kilpailuohjeet
- Palkinnot
- Tehtävät

Kilpailun tulokset 2008
- 2008 voittajat

Kirjoituspankki
Linkit
Mikko Pohtola
Vuoden Journalistipalkinto

Kunniamaininta

Rakas ystävä (kirje)

Porvoossa 1. huhtikuuta 1809

Suothan anteeksi, etten ole kirjoittanut sinulle viime aikoina, elämässäni on tapahtunut niin paljon. Pienestä Suomestamme on tullut osa Venäjää, mikä hämmentää minua monesta syystä. Ystäväni, ymmärrän hyvin päätöksesi lähteä Ruotsiin ja pysyä uskollisena entiselle kuninkaallemme. Vielä jokin aika sitten omat ajatukseni olivat samankaltaisia, mutta Venäjän keisarin Porvoon vierailun jälkeen en ole enää varma, mikä oikeastaan olisikaan parhaaksi.

Hämmentämättä sinua enempää kerron valtiopäivistä kaiken minkä voin. Saavuin Turusta Porvooseen 22.päivä maaliskuuta, tarkoituksenani osallistua valtiopäiville, joihin minut oli kutsuttu. Varsinaisiin avajaisiin 25.päivä saapui edustajia jokaisesta säädystä, mutta lukumme ei ollut korkea. Minun lisäkseni muita aatelisia oli vain noin 70. Itse Keisari, kunnioitettu Aleksanteri I saapui pieneen Porvooseen vasta 27. päivä ja toi mukanaan suuren seurueensa. Vaikka sellainen joukko kenraaleja saikin kaikki haukkomaan henkeään, niin lienen oikeassa siinä, ettei kukaan suuremmin yllättynyt. Voimmeko odottaa vaatimattomuutta mahtavan Venäjän keisarilta?

Keisarin saapumisesta seuraavana päivänä kokoonnuimme kaikki kirkkoon, jossa Aleksanteri I itse piti meille puheen. Hän kertoi, kuinka halusi nähdä meidät, Suomen kansan edustajat ympärillään. Seuraavan asian kuullessani en ollut uskoa korviani: Keisari lupasi pitää voimassa valtiomuotomme ja perustuslakimme! Olin kyllä kuullut huhuja jos jonkinlaisia, mutta pidin niitä aina vain toivossa eläjien haihatteluna. Puheen kuitenkin jatkuessa, ymmärsin, ettemme tulisi saamaan mitään ilmaiseksi. Keisari vaati meiltä uskollisuudenvalaa, arvatenkin välttääkseen mahdolliset kapinat Ruotsille uskolliselta kansalta.

Uskot varmasti, että poistuin kirkosta sekavin ajatuksin. Matkalla majatalolle mietin, kuinka minun tulisi menetellä. Tuntui vaikealta yhtäkkiä kääntää selkäni Ruotsille, jolle olen ollut niin monta vuotta uskollinen. Ymmärsin kuitenkin, että olisi oman etuni mukaista, jos vannoisin uskollisuutta Venäjälle, mahdollisuutta perääntyä tuskin olisi ollut. Siispä, seuraavana päivänä 29. maaliskuuta astuin hämmentynein mielin Porvoon tuomiokirkkoon, muiden aatelisten mukana. Kenraalikuvernööri Sprengtporten luki keisarin hallitsijanvakuutuksen, jossa hän vielä kerran vakuutti säilyttävänsä aiemmin lupaamansa. Kun vihdoinkin tuli meidän vuoromme vannoa valamme, havaitsin selvästi levotonta liikehdintää vierelläni. En varmastikaan ollut ainut, joka oli pohtinut omaa uskollisuuttaan läpi yön. Yksi toisemme perään kävelimme kuitenkin Keisarin eteen vannoaksemme valan, joka meille saneltiin. En muista omasta vuorostani juuri mitään, muuta kuin värisevät sanani, joilla lupauduin pitämään oikeana esivaltanani Aleksanteri I:stä, Venäjänmaan keisaria ja Suomen suuriruhtinasta.

Mutta mitä olenkaan tästä kaikesta itse mieltä? Olen vannonut uskollisuutta Venäjän Keisarille, hänelle, joka maamme asevoimin valloitti. Maalle, joka niin monesti ennen on Suomen kansaa piinannut ja kaltoin kohdellut. Ollakseni kuitenkin rehellinen, en ole katunut valaani päivääkään. Kuukausi sitten olin toista mieltä, samalla kannalla kuin sinäkin. Menestyin hyvin Ruotsin vallan alla, minulla oli omaisuutta, maata ja turvallisuutta, sen myönnän. Suomi oli kaikin puolin hyvä maa asua ja elää silloinkin, vaikka päätökset tehtiin Ruotsissa. Äkillinen siirtyminen Venäjän vallan alle sai minut tolaltani. Muistatko ne lukuisat huolestuneet kirjeeni? Pelkäsin menettäväni paitsi omaisuuteni, myös asemani tässä yhteiskunnassa! Kuultuani Keisarin armolliset lupaukset ja myönnytykset, sekä ajateltuani niitä muutaman päivän, totesin asioiden olevan suhteellisen hyvin. Mehän saamme käytännössä määrätä Suomen asioista itse, vain johonkin suurempaan tarvitsemme Keisarin lupaa. Ystäväni, tunnethan myös ahneuteni ja kunnianhimoni, nuo synnit jotka vievät minua eteenpäin. Muutosten myötä huomasin, että minulla on paitsi mahdollisuus vaurastua entistä enemmän, myös edetä korkeampaan asemaan yhteiskunnassa. Suomi tarvitsee nyt useamman virkamiehen hoitamaan maan asioita, siinä on minulle loistava tilaisuus.

Oman etuni nimissä aion siis kääntää selkäni Ruotsille ja vannoa iloisin mielin uskollisuutta Venäjälle. Koska sinä olet ystäväni, haluan muistuttaa, että jos vain tahdot, niin ei ole myöhäistä sinunkaan seurata esimerkkiäni. Mutta jos sydämesi käskee pysyä Ruotsille uskollisena, arvostan päätöstäsi ja annan tukeni sinulle. Toivon, että voimme kaikesta huolimatta pysyä ystävinä, uskollisina ja rakkaina, kuten tähänkin asti.

Kirjoita minulle pian,
Magnus Äregirig

Takaisin 2008 voittajat -sivulle