Etusivu
Kirjoituskilpailu 2009
- Arvostelulautakunta
- Kilpailuohjeet
- Palkinnot
- Tehtävät

Kilpailun tulokset 2008
- 2008 voittajat

Kirjoituspankki
Linkit
Mikko Pohtola
Vuoden Journalistipalkinto

2. Palkinto

Onko sankaria ilman sukupuolta?

”Koko ajan Akseli veti hyökkäystä. Sen toivottomuudesta huolimatta hän syöksyi aina saran kerrallaan saaden kehotuksillaan toiset seuraamaan.” Mielikuvamme kirjallisuuden sankareista perustuvat paljolti edellisen kaltaisille kuvauksille. Emme välttämättä lainkaan tiedosta, että ne tekstit, jotka ensimmäisenä tulevat mieliimme, ovat yleensä mieskirjailijoiden luomia. Kun verrataan toisiinsa eri aikakausien kirjallisuuden sankareita, pitäisi kuitenkin myös kirjoittajan ja tekstin sankarin sukupuoli ottaa huomioon, sillä eri sukupuolten käsitykset sankaruudesta eroavat ainakin osittain toisistaan. En tunnusta olevani feministi, mutta mielestäni on silti hyvä välillä pysähtyä tarkastelemaan asiaa yhtä aikaa kummankin sukupuolen näkökulmasta.

Kaksi mielenkiintoista esimerkkiä tarjoavat Minna Canthin Työmiehen vaimon (1885) naissankaritar Johanna sekä Väinö Linnan yli 70 vuotta myöhemmin ilmestyneen Täällä Pohjantähden alla (1959-62) -suurromaanin Akseli Koskela. Työmiehen vaimossa Johanna menee naimisiin juomiseen taipuvaisen Riston kanssa. Mies on hänelle uskoton ja kuluttaa hänen säästämänsä rahat sekä varastaa Johannan vaivalla kutoman kankaan. Johanna kuolee epätoivoon, mutta Risto jatkaa elämäänsä entiseen malliin. Täällä Pohjantähden alla taas kuvaa Suomen historian käännekohtia helmikuun manifestin ajoilta 50-luvulle saakka. Akseli on kylän pappilan torppari, jolla on vaimo ja lapsia. Hän toimii aktiivisesti työväenyhdistyksessä ja torpparin asema kirvelee hänen mieltään. Akselin kannalta keskeinen tapahtuma onkin kansalaissota, jossa hän toimii punapäällikkönä.

Työmiehen vaimon päähenkilö Johanna on ihanteellinen vaimo: uskollinen, rehellinen ja miellyttämisenhaluinen. Hänellä on vahva oikeudentunto, joten hän kokee ristiriitaisena sen, mitä häneltä naisena odotetaan ja mikä on hänen mielestään oikein. Hän on kuitenkin vaatimaton ja häveliäs, eikä siksi juuri puhu ahdingostaan. Vaikka hän myöntää miehensä alkoholiongelman, hän sanoo uskollisesti: ”--Risto on kuitenkin siitä hyvä, ettei hän viinapäissäkään ole minulle ilkeä. Pahankuriset miehet alinomaa pieksävät vaimoaan, mutta Risto ei vielä kertaakaan ole minua lyönyt.” Muut ihmiset, jopa toiset naiset, pitävät häntä syypäänä omaan elämäntilanteeseensa.

Akseli Koskela on monessa suhteessa täysin erilainen kuin Johanna. Häntä voisi luonnehtia yksinkertaisesti perussuomalaiseksi mieheksi. Vaikka häntä ei voi moittia puheliaaksi, hän tuo mielipiteensä julki, kun jotain tärkeää sanottavaa ilmenee. Toisin kuin Johannalla, Akselilla ei ole halua miellyttää ketään, joka kohtelee häntä väärin. Hän esimerkiksi vihaa katkerasti hänen torppaansa omistavaa pappilan pariskuntaa. Hänessä on jotain villiä ja kesyttämätöntä, ja hän on valmis taistelemaan aatteidensa puolesta vaikka viimeiseen hengenvetoon.

Tärkeimmät erot näiden eri aikojen sankareiden välillä eivät kuitenkaan piile luonteessa, sillä kahden ihmisen luonteet eroavat aina toisistaan. Ennemminkin on kyse eroista sankarina olemisen perusolemuksessa. Johannan sankaruus on hiljaisempaa ja jollain tavalla raaempaa. Hän yltää sankaruuteen vain kärsimällä ja kuolemalla suruun. Se, että häntä voidaan pitää sankarina, perustuu osittain siihen, että kukaan ei huomaa hänen kärsimyksiään. Jos kaikki Johannan tuntemat ihmiset yksinomaan kehuisivat, kuinka huolehtivainen äiti Johanna on, hän muuttuisi välittömäksi vain tavalliseksi naiseksi, jolla on ongelmia toimeentulonsa kanssa.

Akseli taas on lähempänä sellaista henkilöä, jonka yleensä miellämme sankariksi. Hänen sankaruutensa on selvästi miehisempää, miesten itsensä sekä naisten heihin kohdistamien odotusten luomaa. Miehellä kärsimys itsessään ei riitä sankarin asemaan, vaan usein vaaditaan konkreettisia tekoja sekä itsensä uhraamista esimerkiksi aatteen tai rakastamiensa ihmisten puolesta. Tämän Akseli tekeekin. Vaikka kansalaissodan muisto on epäilemättä säilynyt suomalaisten mielessä sodista vastenmielisimpänä, voimme siitäkin huolimatta ihailla sitä raivoa, jolla Akseli paneutuu punapäällikön rooliin.

Tarkasteltaessa Akselia ja Johannaa on syytä muistaa myös olosuhteet, joissa teokset ovat ilmestyneet, sekä se, mihin niillä on pyritty. Minna Canth eli vuosina 1844–1897 ja hänen kirjoituksensa ovat klassisia esimerkkejä suomalaisesta realismista. Realismin ajan kirjallisuus ei ehkä kuitenkaan ole realistista siinä mielessä, että se olisi pyrkinyt olemaan objektiivista. Canthin tarkoituksena on ollut Työmiehen vaimoa kirjoittaessaan naisten aseman epäkohtien korostaminen, ja siksi Johanna saa väistämättä marttyyrin roolin, jolle ei ole luvassa ruusuista loppua. Canth tapattikin sankarittarensa epäröimättä suruun, jotta joku heräisi Johannan kärsimyksen kautta huomaamaan samanlaiset naiskohtalot elävässä elämässä.

Kun ”Täällä Pohjantähden alla” -kirjat ilmestyivät, eivät kansalaissotaa käsittelevät kirjat olleet vielä kovinkaan yleisiä. Kansalaissota jätti suomalaisiin sen verran syvät jäljet, että lienee turhaa luulla, että kaikki olisivat vielä 50–60-lukujen taitteessa ottaneet mukisematta punapäällikön suureksi esikuvakseen. Linnan yksi tarkoitus onkin luultavasti ollut näyttää myös punainen osapuoli sankarin roolissa: vaikka Akselin aatteet eivät kaikille kelpaakaan, häntä voi silti ihailla periaatteidensa takana seisovana miehenä, joka on valmis taistelemaan rakkaidensa paremman tulevaisuuden puolesta. Akselinkin sankaruus on paikoin katkeraa ja jopa marttyyrimäistä, mutta ei samalla lailla tuhoon tuomittua ja epätoivoista kuin Johannan. Hänen elämäänsä mahtuu myös lukuisia onnellisia päiviä perheen kanssa ja muisto rakkaista auttaa häntä selviämään jopa Tammisaaren vankileiriltä hengissä.

Nykypäivän nainen tuskin voi suhtautua Johannaan täysin ilman ristiriitoja. Me naiset olemme jo niin tottuneita tasa-arvoon, että lukisimme kenties mieluummin tarinan Johannasta, joka nousisi kangaspuidensa takaa suoraan barrikadeille, tinttaisi juopon miehensä ja näyttäisi, kuka oikein määrää. Johanna on nykynaisen sankariksi liian nöyrä ja hiljainen. Jollain tavalla marttyyrin rooli kuitenkin vetoaa naiseen, ja nykyäänkin marttyyrinä esiintyminen sopii paremmin naiselle kuin miehelle.

Linna on onnistunut luomaan romaanissaan lähes ajattomalta tuntuvan kuvan suomalaisen miehen sankarista. Akselissa on sisäistä auktoriteettia, jollaista nykymieskin haluaisi nähdä itsessään. Akseli Koskela rakastaa vaimoaan ja kohtelee tätä hyvin, mutta ei varmasti antaisi naisen hyppiä silmilleen. Hän on perheensä kiistaton johtaja. Nykyajan suomalainen nainen on kivunnut tasa-arvotilanteessa niin korkealle, ettei mies edes voi olla varma, onko hän perheensä pää, vai onko hänen asemansa kenties sama kuin perheen koiralla. Siksi on tärkeää, että miehillä on kirjallisuudessamme Akselin kaltaisia sankareita.

Akseli on mielestäni yksi Linnan parhaimpia saavutuksia. Hän on onnistunut jopa niin hyvin, että valtaosa naisistakin varmasti ottaisi sankarikseen ennemmin Akselin kuin Johannan. Johanna kantaa kyllä marttyyrinroolinsa kunnialla ja täyttää hänelle kirjoittamishetkellä asetetun tehtävän, mutta nainen haluaa itselleen sankarin, jonka voimat ylittävät hänen omansa. Vaikka nainen olisi kuinka itsenäinen, pohjimmiltaan hän kaipaa turvallista ja vakaata miestä, joka suurilla voimillaan pitää villieläimet poissa ja suojelee tiukan paikan tullen koko perhettä. Siksi Akseli Koskela päihittää jurolla vetovoimallaan Johannan.

Akselissa ja Johannassa on kuitenkin myös jotain yhteistä. Jos nämä kaksi hahmoa sulautettaisiin yhteen, olisi lopputuloksena kenties koko kansan sankari, jonka sukupuoli olisi yhdentekevä: rehellinen, uskollinen ja vaatimaton ihminen, joka tietynlaisesta nöyryydestä huolimatta olisi valmis taistelemaan suomalaisen raudanlujalla tahdolla itselleen tärkeiden asioiden puolesta, vaikka kuoleman uhalla. Nämä ominaisuudet ovat myös ajattomia, sukupolvesta toiseen kestäviä piirteitä, joita jokainen suomalainen on luultavasti aina pitänyt arvossa riippumatta siitä, millä aikakaudella hän on elänyt.

Lähteet:
Canth, Minna 1885. Työmiehen vaimo. – Valitut teokset. 4. painos. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto osakeyhtiö
Linna, Väinö 1959, 1960, 1962. Täällä Pohjantähden alla. 19. painos. Porvoo – Helsinki – Juva: WSOY

Pilvi Paarlahti
Mäntän lukio

Takaisin 2008 voittajat -sivulle