Etusivu
Kirjoituskilpailu 2009
- Arvostelulautakunta
- Kilpailuohjeet
- Palkinnot
- Tehtävät

Kilpailun tulokset 2008
- 2008 voittajat

Kirjoituspankki
Linkit
Mikko Pohtola
Vuoden Journalistipalkinto

Kunniamaininta

Itsenäisyyspäivän aatto

Viipurilaiset Stenvallit saapuvat tuhansien muiden suomalaisten tavoin Turkuun aurinkoisena juhannusaattona vuonna 2009. Maan pääkaupunki on valmistautunut viettämään Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaa ennennäkemättömän juhlallisesti: katujen varsia koristavat sinivalkoiset kukka-asetelmat, poikkeuksellisesti jo torstai 18.päivä oli myönnetty kansalliseksi vapaapäiväksi, ja karnevaalitunnelmissa olevat kansalaiset tanssahtelevat Turun kuninkaanlinnan ympärillä kuin hovinarrit aikoinaan. Turun linnaa kohti suuntaavat myös Stenvallit, sillä maaherra Johan Stenvall perheineen on kutsuttu linnan museoon perustetun, Suomen viime vuosisatojen historiasta kertovan näyttelyn avajaisiin.

Johtava museoamanuenssi Eric Berg toivottaa kiertueen alussa kaikki vieraat sydämellisesti tervetulleeksi. ”No niin, ovatko kaikki saapuneet, joko aloitetaan?" herra Berg huhuilee. Stenvallit ryhmittyvät muiden kutsuvieraiden kanssa Bergin ympärille puolikaaren muotoon. ”Näyttelymme lähtee liikkeelle vuodesta 1808, jolloin Ruotsissa alkoi reilut kolme vuotta kestänyt Suomen sota Venäjää vastaan. Lukumäärällisesti ylivoimaiselta tuntunut vihollinen saatiin torjuttua pääosin Viaporin linnoituksen komentajan, amiraali Cronstedtin nerokkaan taistelutaktiikan ansiosta. Suomalais-ruotsalaiset joukot onnistuivat valloittamaan jopa Uudenkaupungin rauhassa menetetyn Viipurin takaisin!” Berg osoittaa vanhaa Suomen karttaa, jossa heikosti erottuu vielä muutamia Ruotsin armeijan liikkeitä kuvaavia nuolia. ”Olihan meillä mukanamme myös paljon onnea. Napoleonin hyökkäys Venäjälle vuoden 1812 alussa sai keisari Aleksanteri I:n siirtämään loputkin joukkonsa pois Suomen kimpusta. Kuvitelkaa: sama mies, jonka syytä koko Suomen sota oli, sai sodan myös loppumaan. Meillä on siis toisaalta aihetta kiittää Napoleonia. Ilman hänen mahtipontisia suunnitelmiaan olisimme saattaneet joutua Venäjän vallan alle, ja ken tietää, millaiselta maamme siinä tapauksessa tänä päivänä näyttäisi!” Kuuntelijat hörähtävät hyväntuulisesti.

Berg johdattaa ryhmän eteenpäin. ”1800-luvun aikana suomalaiset elelivät kohtuullisen leppoisaa elämää. Teollistuminen käynnistyi ruotsalaisten tehtaanomistajien myötä useissa kaupungeissa, mutta kaupankäynti keskittyi pääosin Pohjanlahden rannikkoseudulle, osittain myös Helsinkiin. Nationalismi syntyi Euroopassa, ja siitä innostuneena lukuisat taiteilijat loivat suomalaisuutta korostavia teoksia, mainittakoon näistä tärkeimpänä Suomen sodasta kertova J.L.Runebergin Välskärin kertomuksia. Kielilaki, joka antoi suomen kielelle virallisen vähemmistökielen aseman, vahvistettiin vuonna...” Amanuenssin ääni häipyy vähitellen taustalle, kun Stenvallien teini-ikäinen poika, Alex, kyllästyy kuuntelemaan tätä. Alexin mielestä historiassa tietämisen arvoisia ovat ainoastaan sodat. Miten paljon mielummin hän nyt olisikaan ulkona auringonpaisteessa juhlimassa kavereidensa kanssa... ”Hiljaiselon päätti Venäjän hyökkäys Viipuriin 1898.” Alex havahtuu taas kuuntelemaan. ”Sota ei kestänyt kuin vajaan vuoden, sillä Venäjän armeija oli erittäin vanhanaikaisesti varustettu. Alueluovutuksiakaan ei tapahtunut puolin eikä toisin. Vaikka Ruotsi selvisikin sodasta voittajana, kärsi sekin suuria materiaalisia tappioita, jotka heikensivät kruunun mahtia huomattavasti, ja vaikuttivat siten suuresti seuraavan vuosisadan alun tapahtumiin.” Kaikki turistit hymyilevät leveästi.

”Kesällä 1905 Norjan kuningaskunta onnistui eroamaan Ruotsin kanssa solmimastaan personaaliunionista, ja maahan tuli oma hallitsija Tanskan kuningassuvusta. Norjan tapahtumat saivat suomalaisetkin nationalistit suunnittelemaan jotain täysin käsittämätöntä: itsenäistä Suomen valtiota! Lähes päivälleen neljä vuotta myöhemmin suomalaiset aateliset esittivät Ruotsin kuninkaalle itsenäistymisvaatimuksensa, jonka uusi kuningas Kustaa V allekirjoitti 27.6.1909. Suomen hallitsijaksi kruunattiin Kustaan pikkuveli Oscar (1859-1953), joka oli joutunut luopumaan perimysoikeudestaan Ruotsin kruunuun naidessaan suomalaissyntyisen hovineidin Ebba Munck af Fulkilan. Kuningas Oscar III oli erittäin rakastettu ja pitkäikäinen hallitsija, ja vasta vuonna 1939, kansainvälisen tilanteen kiristyttyä huomattavasti, hänen tilalleen astui hänen poikansa Carl I Oscar.” Äiti Vivian Stenvallin ilme on kirkastunut, samoin hänen vieressään seisovan Anna-Selina-tyttären. Kuninkaalliset ovat heidän lempiaiheensa. Tällä hetkellä kaikki iltapäivälehtien lööpit hehkuttavat, ymmärrettävästi, Ruotsin prinssi Carl Philipin ja Suomen prinsessa Annan edellisviikolla julkaisemaa kihlausta. Pohjoismaiden kautta aikojen suurimpia kuninkaallisia häitä saadaan toki odottaa vielä ainakin toista vuotta, sillä Ruotsin kruununprinsessa Victorian on mentävä naimisiin ennen veljeään.

Amanuenssi Berg huomaa seurueen naisten innostuksen. ”Odottakaa vain hetki, kohta päästään puhumaan kuninkaallisista vielä paljon lisää. Ensin meidän on kuitenkin käytävä läpi toisen maailmansodan tapahtumat.” Kaikki kiertueen miespuoliset osallistujat suoristavat ryhtiään. "Ensimmäisen maailmansodan aikanahan Suomi onnistui Ruotsin tavoin pysyttelemään täysin puolueettomana. Osaisiko joku sanoa, mikä ratkaisi Suomen kohtalon toisen maailmansodan aikana?" kysäisee herra Berg. Alex viittaa innokkaasti: "Ruotsalaisten kanssa solmittuun ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus!" Tämä on Alexille tuttu aihe. Koulussa oli pari viikkoa sitten, juuri ennen kesäloman alkua, käsitelty 1900-luvun historiaa. "Loistavaa, aivan oikein!" myhäilee herra Berg. "Tässä edessänne näettekin autenttisen vuonna 1918 kirjoitetun, Suomen ja Ruotsin kuninkaiden sinetellä vahvistetun sopimuskappaleen!" Ihmiset kumartuvat tunkemaan kasvonsa lasivitriinin kylkeen. Berg jatkaa: "Suomi yritti siis noudattaa toisen maailmansodan alussa samanlaista puolueettomuspolitiikkaa kuin ensimmäisessäkin maailmansodassa. Mutta Neuvostoliiton loukattua vuoden 1939 lopussa Suomen rajojen koskemattomuutta puolustivat suomalaiset maatansa henkeen ja vereen. Tämä yksin ei olisi kuitenkaan riittänyt pitelemään valtavaa neuvostoarmeijaa. Elleivät ruotsalaiset joukot olisi YYA-sopimuksen mukaisesti liittyneet taistelemaan Suomen rinnalla, olisi jopa itsenäisyytemme saattanut olla vaarassa. Vuosina 1939-'44 käymämme suuri Suomen sota oli erillissota, ja Liittoutuneiden sympatiat olivat täysin meidän puolellamme. Heidän väliintulonsa vuoden 1944 kesällä takasikin sodan päättymisen lopullisesti, eikä Suomi joutunut taaskaan myöntymään mihinkään alueluovutuksiin."
"Ja nyt, hyvät rouvat, siirrytään takaisin kuninkaallisten pariin", Berg kääntyy hymyilemään Vivianille ja Anna-Selinalle. "Vuonna 1947 Suomea kohtasi suuri tragedia. Kuningas Carl I Oscar oli ollut Ruotsin kruununprinssin, Kustaa Aadolfin, kanssa Hollannissa vierailulla, ja paluumatkalla heidän lentokoneensa joutui onnettomuuteen. Kukaan ei selvinnyt hengissä. Kuninkaan 26-vuotias poika Oscar kruunattiin Suomen hallitsijaksi, Oscar IV:ksi." Amanuenssi viittaa kädellään seinälle, joka on täynnä kuvia vanhan kuninkaan hautajaisista. Näytteillä on myös adressi, johon sadattuhannet suomalaiset olivat ilmaisseet surunvalittelunsa. "Oscar IV:n hallituskauden alkua leimasivat suuret kieliriidat", Berg jatkaa. "Suomenkielisten kansalaisten vähemmistö alkoi vaatia asemansa parantamista eritysesti sen jälkeen, kun kuningas oli Helsingin olympialaisissa pitänyt avajaispuheensa vain ruotsiksi ja englanniksi. Neljä vuotta kestäneiden levottomuuksien aikana erityisesti Kainuussa ja Savossa koettiin muutamia jopa kuolonuhreja vaatineita mielenosoituksia. Sodassa yhdistynyt kansakunta alkoi jakautua ruotsinkielisiin, Skandinaviaan suuntaavaa ulkopolitiikkaa tukeviin, ja suomenkielisiin, Neuvostoliitto-myönteisesti ajatteleviin asukkaisiin."

Berg siirtyy kahden suuren vaalijulisteen ääreen. "Kriisi huipentui vuonna 1956 pidettyihin pääministerinvaaleihin, jossa vastakkain olivat sosiaalidemokraattien Karl-August Fagerholm ja Suomalaisen Kansanpuolueen Urho Kekkonen. Te vanhempi ikäpolvi varmasti muistanettekin kaikkien aikojen jännittävimmän ääntenlaskennan, jossa Fagerholm voitti yllättävän suosituksi nousseen Kekkosen vain kahden äänen turvin." Berg katsoo kysyvästi seuruetta, ja muun muassa Johan Stenvall nyökkäilee hänelle innokkaasti. "Fagerholm on ollut tosiaan Suomen kaikkein pitkäaikaisin pääministeri. Hän oli mukana perustamassa Suomeen kansainväliselläkin mittapuulla edistyksellistä hyvinvointiyhteiskuntaa. Hänen arvostuksestaan kertoo hyvin se, kuinka Fagerholmin suunnitelmista mallia ottanutta Ruotsin sosiaalidemokraattista pääministeriä Olof Palmea kutsuttiin aikanaan leikkisästi "Ruotsin Fagerholmiksi". Näissä vitriineissä voitte nähdä erilaisia kieliriitojen ja Fagerholmin ajan dokumentteja ja valokuvia", Berg esittelee ympäröivää huonetta. Hetken kuluttua hän ilmoittaa, että kiertue on lähestymässä loppuaan. "Enää näyttelyn viimeinen osa jäljellä, olkaa hyvät!"

"Nykyajan Suomi on hyvinvointivaltio; eurooppalainen, mutta ennen kaikkea pohjoismainen. Meillä on Tove Jansson, pitkät perinteet omaava autoteollisuus ja Euroopan eliittiä oleva popmusiikkikulttuuri. Rakasta naapurivaltiotamme Ruotsia edellä olemme elektroniikkateollisuudessa, jääkiekossa ja jalkapallossa sekä tasa-arvoasioissa: ilman lakimuutoksiakin oli selvää, että hallitsijan kruunu meni naispuoliselle perijälle 1900-luvun lopussa. Kolminkertainen hurraa-huuto kuningatar Kaarina I:lle!" Turistit kuuntelevat amanuenssin palopuhetta paisuva kansallistunne rinnassaan ja kajauttavat: "Hurraa! Hurraa! Hurraa!" Berg jatkaa posket hehkuen: "Maamme suomenkieliset asukkaat muodostavat tutkimusten mukaan maailman onnellisimman vähemmistön. Kaikissa yhdistyksissä ja valtion instituuteissa on suomalaiskiintiö. Peruskoulussa kaikki Suomen koululaiset lukevat "pakkosuomea". Hyvänen aika, maitotölkkien kyljestäkin voi lukea tuoteselosteen myös suomen kielellä!" Kuuntelijat vilkuilevat toisiaan toverillisen ja peitellyn vaatimattoman näköisinä. "Olkaamme siis ylpeitä juuristamme, ja siitä, mitä meistä on tullut: suomalaisia. Suuret kiitokset teille kaikille osoittamastanne mielenkiinnosta, voitte nyt rauhassa tutustua tämän näyttelyn viimeisen huoneen antiin. Tapaamme huomenna itsenäisyysjuhlassa!" Amanuenssi Berg toivottaa vielä kaikille miellyttävää päivänjatkoa ja saa yleisöltään raikuvat aplodit.

Stenvallin perhe tallustelee ajatuksiinsa vaipuneena parkkipaikkaa kohti. Jopa lapset ovat heränneet ajattelemaan, miten hyvään maahan he ovat saaneet syntyä. Etäältä kuuluu lokkien haikea kirkuna. Isä Johan alkaa hiljaa hyräillä kansallislaulua: "Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa... Yön uhka karkoitettu on jo pois, ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa kuin itse taivahan kansi sois..."

Sara Huhtanen
Sammon keskuslukio, Tampere

Takaisin 2008 voittajat -sivulle