Etusivu
Kirjoituskilpailu 2009
- Arvostelulautakunta
- Kilpailuohjeet
- Palkinnot
- Tehtävät

Kilpailun tulokset 2009
- 2009 voittajat

Kirjoituspankki
Linkit
Mikko Pohtola
Vuoden Journalistipalkinto

1. Palkinto

Liikkeellä

Ford Consul Cortina de Luxe 1500 kiitää jousitukset kovilla monttuista soratietä kohti sivistyksen seläntaustaa. Pellot ammuineen kasvavat kuusikorpikoiksi, suot levittäytyvät edellisten peltojen paikoille. Ennen autoillessa varottiin Etelä-Suomen lehmiä, nyt Ford täynnä Huikureita painaa jarrut pohjaan porolauman pakottamana. Tööttäyksistä huolimatta lauma sarvipäitä pällistelee pohjanmaalaisia pöllähtäneen näköisinä niin maantiellä kuin Sodankylän keskustassakin. ”Nyt asutetaan Varuskuntaa!” toitottaa Sompio-lehden sunnuntainumero, ja poromiehet tuhahtelevat etelästä tulijoille.

Ennen Sodankylää etelästä tulijat ohittavat Askan pikkukylän. Matalat tuvat perunamaineen sekä iso punamultainen koulurakennus henkivät joka piirullaan pirteää lappilaista perinnettä. Mummot pukkivat potkureitaan pitkin poikin kylän raittia pörröiset nutukkaat jalassaan. Nauravat lapinlapset laskevat tervatuilla puusuksillaan mäkeä. Siellä hiihtelee myös Leena, lappilaisen pikkukylän piika, nenänpää punoittaen ja suu naurusta rakoillen. Kyläkauppa Lapinmaan ovikello kilahtelee iloisesti, kyläläiset mussuttavat voipaperiin käärittyä kyröläistä.

Huikurit purkavat pohjalaisuutensa viininpunaisesta Fordista varuskunnan ankeaan rivitalokolmioon 1964. Samanlaisia Fordeja ja Volkkareita valuu Lapin tähtikuntaan tasaista tahtia. Uusi varuskunta vilkastuu uusien tulijoiden karanteeniksi. Kunnanvaltuusto myhäilee veronmaksajien tulvaa. Antti-isäntä kummastelee porontaljaista grillikotaa takapihalla neljä pojankloppia perässään. ”Kaminat on keksitty täälläkin, eri puuta vaan pesään”, toteaa Rauni-äiti. Hieno Cuban telkkari joutaa kumminkin kellarivarastoon. Mustavalkosankari Ivanhoe jäi etelään, samoin kuin vanhat kaverit ja koulu. Pikkupoika Jarmolla on ikävä sinne vanhaan kotiin. Kylillä paikallinen ukko tarjoaa Antti-isännälle kuivaa lihaa. Uusi varuskunnan mies sylkee vaivihkaa kuivalihamällin suupielestä pois.

Kapiaisten kakarat saavat kylillä selkään, mitäs puhuvat kuin taulapääpässit. Yhteenotot paikallisten kanssa ovat väistämättömiä, ja tuon tuostakin Rauni-äiti saa paikkailla poikiensa silmäkulmia. Varuskunnan kaupasta löytyy Kiekuja ja Kaikuja ja kaikki muu tarpeellinen. Etelän tulijat pysyttelevät omissa oloissaan. Antti lähtee Upseerikerholle tanssimaan. ”Mie oon Unto vaan”, sanoo Antti Satumaa-tangoa viedessään. Tanssitettava tyttö paljastuu naapurin rouvaksi, ja pohjanmaalaisen häpeä on jälkeenpäin suuri. Huikurin pesue on kumminkin kova uimaan ja uhoamaan - kohta kaikki tuntevat Lapin Veikkojen ykkösmitalistit. Pikkuhiljaa Huikurit sopeutuvat; etelän maatilat, riihet ja heinätyöt vaihtuvat pakkasen punaisiin neniin ja porokisoihin. Antti sanoo: ”Kyllä tämä tässä menee.” Loikka Pohjanmaalta Lappiin tapahtuu enempiä mukisematta. Huikurit hyppivät sukupolvesta toiseen, etelästä pohjoiseen ja taas takaisin.

Antti ja Rauni pakkaavat Fordin kolmekymmentä vuotta myöhemmin – on aika palata kotiseudulle pohjanmaalle eläkepäiviä viettämään. Huikurin lapsilauma on levennyt melkein seitsemäksi veljekseksi ja ympäri Suomea kuka minnekin. Jarmo rakastua pätkähtää Leenaan, nauravaiseen Askan neitoon. Pohjanmaan poika jumahtaa Lappiin, ja 1992 syntyy esikoistyttö Sodankylään. Lappilaisen perheen leivinuuni lämmittää, enää ei tarvita kaminaa. Huikureita putkahtelee lisää vuosien mittaan. Jarmo istuu Metsäliiton konttorissa ja jakaa taskusta Metsäliitto-karkkeja. Jarmo-iskän Toyota on Metsäliiton vihreä.

Vuonna 2004 joutuu Huikurin suku jälleen muuttoliikkeen nieluun. Sodankylästä loppuu työt, nykyään metsäkauppoja ei hoideta metsissä. Lappi ei ole paikka kaupankäynnille, EU:lle tai talouskehitykselle. Pohjoinen kelpaa vain mäenlaskuun ja mummojen potkuripuuhiin. Kunnanvaltuusto kiristää vyötä ja lakkauttaa kouluja, jotteivät housut putoa. Jarmo pakkaa vihreän Toyotan ja ottaa suunnan kohti Rovaniemeä. Monttuinen soratie on saanut asfalttipeitteen. Askan kylän ohi huristaessaan katsoo Jarmo murheellisena entistä perinteikästä, eläväistä pikkukylää. Enää muutama punainen tupa on jäljellä, ikkunaverhojen raoista kurkistelee yksi yksinäinen leskimummo. Koulu on muuttunut hiljaiseksi taiteilijan ateljeeksi. Lapinmaa-kauppaa ei näy missään. Kilometrien kertyessä puut taipuvat ikävästä.

Turhautuneisuuden tunne on kumminkin sama kuin 60-luvulla. Jarmo kaasuttaa aina vain etelämmäs, pakko mikä pakko. Muut Huikurit jäävät Sodankylään, maksamaton omakotitalo ja opettajaäidin syrjäseutulisät velvoittavat. Telkkari onneksi näkyy jo koko Suomessa. Cuba on vaihtunut Samsungin taulumalliin, Ivanhoe Canal Plussaan. Rovaniemen vuokrakolmio on yhtä ankea kuin vanha koti varuskunnassa - uusi ja outo. Jarmo lämmittää kämppää pattereilla, jälleen on ikävä edelliseen kotiin. Hän tuumaa: ”Kyllä tämä tässä menee.”

Ei kulu montaa vuotta kun Huikureiden esikoistyttö suuntaa lukioon etelään. 2008 Sodankylä menettää jälleen yhden Huikurin kun lapin tyttö hyppää Helsinkiin menevään junaan. Mie vaihtuu määksi, jalkapatikka ratikaksi. Pian Jarmo saa jälleen postia ylemmältä taholta. Rovaniemen toimisto lopetetaan, talouskriisi sitäjatätä. Soluasunto uudessa kotikaupungissa ajaa asiansa. Telkkaria Kemissä ei ole enää ollenkaan. Jarmo kääntää kylkeä kuorsatessaan ja liiketunnistinvalot rävähtävät päälle. 2011 Jarmo varmasti toteaa: ”Eiköhän tämäkin tässä mene.”

Suku, joka on yhtä muuttoliikettä sukupolvesta toiseen, pohtii maailman menoa: revitäänkö nyt juuria vai palataanko niille? Syntyykö rihmastoa minnekään? Olemmeko nyt mistään kotoisin? Suomea asutetaan ja Huikurit muuttavat: Pohjanmaalta Lappiin, Sodankylästä Helsinkiin, Rovaniemeltä Kemiin. Kun kymppitonnien edestä on kulutettu bensaa, rahaa ja kaipuun kyyneleitä, eivät loikat ja elämänmuutokset pääty sittenkään. Asutus, teollistuminen, kaupungistuminen ja kannattavuus eivät kiinnosta suomalaista sukua. Meille tuttuja ovat ne entiset kodit, työmatkaavat isät ja autojen perävalot, jotka tulevat tutuiksi Suomessa vielä useita sukupolvia eteenpäin.

Tuuli-Anna Huikuri
Ressun lukio, Helsinki

Takaisin 2009 voittajat -sivulle