Etusivu
Kirjoituskilpailu 2009
- Arvostelulautakunta
- Kilpailuohjeet
- Palkinnot
- Tehtävät

Kilpailun tulokset 2009
- 2009 voittajat

Kirjoituspankki
Linkit
Mikko Pohtola
Vuoden Journalistipalkinto

2. Palkinto

Mistään kotosin

Ostoskeskuksen hälinässä Itäkeskuksessa korviini kantautuu keskustelu. Mies koettaa selittää haluamaansa määränpäätä ventovieraalle ja takeltelussaan hän lipsauttaa jotain suomalaisille hymyn kareen tuovaa. Mies ei ymmärrä, miksi hänen lapsiaan nolottaa ja miksi he kiirehtivät jatkamaan matkaa - vaikka siihen väärään suuntaan. Marjaneh Bakhtiarin esikoisteos Mistään kotosin kuvaa Irandoustien perheen vastaavanlaisia kommelluksia. Perhe muuttaa kirjailijan tavoin Iranista Ruotsin Malmöhön ja runoilijaisä Amir, ydinfyysikkoäiti Panthea, itsepäinen tytär Bahar, nuorimmainen Shervin -poika sekä perheen lähituttavat antavat kasvot tavallisille maahanmuuttajille nykypäivän Ruotsissa.

Kirjassa kuvatut nuoret joutuvat alati omaa alkuperää koskevien kysymysten ääreen. Kun Bahar alkaa käyttää vanhempiensa tahtoa vastaan huivia, herjauksille ja myötätuntoisille katseille ei tule loppua. Koetko itsesi ruotsalaiseksi vai iranilaiseksi? Onko sinulla kulttuurinen kaksoisidentiteetti? Nämä kysymykset esitetään Baharille hänen poikaystävänsä äidin järjestämässä tv-haastattelussa. Baharin mielipide teemaan tiivistyy hänen esittämässään vastalauseessa: ”Jos mä olisin ruotsalainen, sä et edes tekis tätä ohjelmaa.” Yhteiskunta on Baharin mukaan päättänyt maahanmuuttajien puolesta mitä he ovat, sillä senhän näkee ulospäinkin. Haastattelija yrittää toiveikkaana etsiä uusia määritelmiä. Käsitteen uusruotsalainen Bahar tyrmää hämääväksi, koska monet maahanmuuttajat ovat asuneet Ruotsissa lähes koko elämänsä. Kulttuurinen kaksoisidentiteetti taas kuulostaa Baharin mielestä skitsofrenialta, sillä maahanmuuttajien identiteetti ei hajaannu kahtia. Kaikki kokevat olevansa erilaisia eri yhteisöissä ja ovat silti yhtä ja samaa persoonaa. Maailmankansalaisuuden Bahar taas kokee loukkaavaksi, ihan kuin hänet ja Kazakstanista tuleva maahanmuuttaja laitettaisiin samaan lokeroon, vaikka heidän lähtökohdillaan ei ole mitään yhteistä. Maahanmuuttajanuorten kiinnostuksenkohteet eivät koske identiteettiä sen enempää kuin muidenkaan nuorten. Baharin mielipiteen voi yhdistää esimerkiksi Anthony de Mellon havaintoon itse kansalaisuuden määreestä: se on sana jonka takana ei oikeasti ole mitään. Esimerkiksi Amerikassa tietämättään syntynyt ja Venäjällä kasvanut ihminen kokee olevansa Venäjän kansalainen, kansallisuus on täysin kulttuurin ja yhteisön tuottamaa. Harva kansalliseksi mielletty asia on uniikki maailmalla, suomalainen sisu ja sauna eivät ole ainoita laadussaan. Myös suomalaisiksi miellettyjen tuotemerkkien, kuten Fazerin ja Finlaysonin, takana on ulkomaalaisia sukujuuria. Kansalaisuuden määrittelyn tarve tuntuukin usein olevan suurempi yhteisöllä ja yhteiskunnalla kuin itse yksilöillä.

Amir, Panthea ja muut kirjan maahanmuuttaja-aikuiset kokevat erilaisuutensa kenties vielä rajummin kuin nuoret. Iranissa runojen parissa työskennellyt Amir päätyy tavalliseen maahanmuuttajien ratkaisuun perustamalla pizzerian ilman sen suurempaa mielenkiintoa ruoan italialaisia perinteitä kohtaan. Runouden lisäksi Amir joutuu luopumaan omasta eloisasta ja itsevarmasta persoonastaan, sillä kommunikoidessaan ruotsalaisten kanssa hänestä tulee epävarma eikä hänen ilmaisunsa yllä kotikielen, farsin, tasolle. Panthea taas työskentelee lastentarhassa, koska Iranissa suoritetut fysiikan yliopisto-opinnot eivät ole päteviä Ruotsissa. Kunnianhimoisena hän pyrkii saamaan ruotsalaisia ystäviä ja tietoa uudesta asuinmaastaan opettelemalla ahkerasti pienetkin ruotsin kielen käänteet ja perinteiset kalenterijuhlat. Panthean osoittama tutkijan mielenkiinto ruotsalaisia kohtaan saa kuitenkin harvoin vastakaikua ja hänet torjutaan usein tylysti. Yhteistä kirjan maahanmuuttajille ovat ristiriitojen kokeminen sekä nöyryytyksen ja avuttomuuden tunne, kun oma ammatti ei ole uudessa maassa pätevä eivätkä vanhemmat ole kykeneviä edes tilaamaan lapselleen vesilasia kieliesteiden vuoksi. Kirjan maahanmuuttajaperheet välittävät usein entiseen kotimaahan vain positiivisia uutisia, toiveikkaille sukulaisille ei myönnetä vastoinkäymisiä ja tukea haetaan toisista maahanmuuttajista, jotka ovat kokeneet samoja vääryyksiä.

Segregaatio, tiettyjen alueiden muuttuminen maahanmuuttajien keskittymiksi, onkin muodostunut ongelmaksi myös Suomessa. Etniset ruokakaupat ja tapahtumat lisääntyvät hymähtäen ”värikkäiksi alueiksi” nimetyissä lähiöissä ja alkuperäinen kantaväestö siirtyy asumaan muualle. Esimerkiksi Itä-Helsingin Rastilassa, Vuosaaressa ja Kontulassa on helppo omin silmin havaita enemmän maahanmuuttajia kuin muissa kaupunginosissa.

Miksi tämä maahanmuuttajien toisista etsimänsä tuki ja vahvat yhteisöt koetaan negatiiviseksi? Maailmanhistoriasta löytyy lukuisia esimerkkejä enemmistön halusta sijoittaa huonommiksi katsomansa ihmiset omille alueilleen, kuten Japanin alkuperäisväestöt ja länsimaiden juutalaiset. Kantaväestölle sopii siis usein mainiosti, että maahanmuuttajat asuvat omilla alueillaan, vaikka harva sitä ääneen myöntää. Syyt maahanmuuton ja vahvojen vähemmistöjen vastustamiseen ovat moninaisia ja taustalla on varmasti myös alkukantaisia biologisia tekijöitä, oma perimä halutaan siirtää seuraaville sukupolville menestyksekkäänä ja vieraus koetaan uhaksi. Maahanmuuttajien koetaan olevan taakka, kulu omalle kukkarolle.

On totta, että lähiöissä ongelmat ja turhautuminen helposti kasautuvat yhteiskunnallisiksi ongelmiksi. Kantaväestön hallinta alueesta heikkenee ja tiettyjen katujen leimautuessa vaarallisiksi sinne myös hakeutuu rikollisuutta, ilmiö ruokkii itse itseään. Median ja yleisten mielipiteiden vaikutus on suuri, sillä joskus ongelmia ja negatiivisia uutisia kaivamalla kaivetaan esille. Sananvalinnat ja maahanmuuttajuuden esiintuominen esimerkiksi uutisoinnissa on paikoin räikeää.

Alueiden negatiivisen huomion kylkeen on kehittynyt myös omia hyväksyttyjä kulttuurisia ilmiöitään erityisesti nuorten keskuudessa. Lähiöiden kulttuurikeskuksien esitteitä selatessa voi huomata, kuinka paljon monikulttuurista ajanvietettä on tarjolla. Luovuuden avulla tuntemuksia on suodatettu muun muassa musiikkiin, teatteriin ja kirjallisuuteen. Kuuluisimpia näytteitä lähiökulttuurista lienevät amerikkalaiset rap-artistit, tv-sarjat ja elokuvat, joiden kuvaama lähiöelämä on jo kaupallistettu.

Mistään kotosin –teoksessa Baharin ystävä, englannintapaista kieltään puhuva Moses ja hänen chileläistaustainen naisystävänsä Rosa edustavat teoksessa passiivisempia maahanmuuttajia kuin Irandoustien perhe. Moseksella ja Rosalla ei ole mitään kiirettä uuteen maahan sopeutumisessa: Moses odottelee vanhan vihamiehensä kuolemaa ja paluuta Jamaikalle, Rosa taas elää muistoissaan 1970-luvun vallankaappauksissa. He kokevat uuden kotimaansa välietapiksi elämässään, eikä maan tapojen oppimiseen nähdä hyvää syytä. Ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa hyvät puitteet elämiseen, henkiinjäämiseksi ei juurikaan tarvitse ponnistella. Moseksen ja Rosan kaltaisista maahanmuuttajista tehdään usein rajuja yleistyksiä koko ilmiölle, vaikka yksilöiden sopeutumistapoja on monia.

Psykologiassa integroitumiseen, assimilaatoon, separaatioon ja marginalisaatioon luokiteltavat sopeutumistavat tulevat hyvin ilmi kirjassa. Toiset sopeutuvat identiteettinsä säilyttäen, toiset sulautuvat uuteen kulttuuriin unohtaen menneisyytensä, toiset eristäytyvät omaan vähemmistökulttuuriinsa ja toiset syrjäytyvät uudesta yhteiskunnasta kokonaan. Edes meistä on vaikea sanoa, kuinka kukin käyttäytyisi vastaavanlaisessa tilanteessa, jossa on pakotettu jättämään kotimaansa esimerkiksi sodan tai muun uhan vuoksi.

Eikö maahanmuutto rikastuta alkuperäistä kulttuuria ja tuo uusia näkökulmia yhteiskuntarakenteisiin? Miksi maahanmuutto niin usein lakaistaan maton alle? Viime aikoina lisääntynyt maahanmuuttokriittisyys vastaa tähän haasteeseen nostamalla karkeasti esiin maahanmuuton negatiivisia puolia mediassa. Kriitikot vetoavat ”liikaan hyssyttelyyn”, jossa heidän mukaansa ei oteta huomioon ilmiön selviä negatiivisia puolia. Usein kuitenkin unohdetaan, että esimerkiksi muinainen Kreikka oli usean eri kulttuurin sulatusuuni, joka antoi sysäyksen nykyiseen länsimaiseen kulttuuriimme. Maahanmuuttoa ei tule päivitellä ainoastaan nykypäivän ongelmana, sillä ihmiset ovat liikkuneet kautta aikojen. Myös me suomalaiset olemme läpi historian lähteneet maailmalle etsimään parempaa tulevaisuutta. Emme voi sulkea rajojamme muilta, jos itsekin hyödynnämme lähtemisen mahdollisuuksia.

Maahanmuuttokriittisyys on toki tervetullutta, jos sen kritiikki on rakentavaa ja sen nostamat kysymykset muuta kuin pelkkää huomionhakua. Laman myötä kaikkien yhteiskuntaluokkien erot kasvavat ja nousevat jälleen keskusteluun, eikä maahanmuuttoa tulisikaan erottaa tästä kontekstista. Maahanmuutto ravistelee vanhoja käsityksiä ja herättää kysymyksiä, joita ei ehkä haluta sanoa ääneen. Käytännön järjestelyt esimerkiksi kouluopetuksesta ovat vaikeita: kuinka sovittaa erilaiset taustat neutraaleiksi oppimista varten ja onko se oikea lähtökohta opetukselle? Monista lapsista tulee maahanmuuttajia vasta kouluun tullessaan, Bakhtiari toteaa teoksessaan. Amir löytää kritisoitavaa niin oppiaineista kuin opetuksesta; historianopetus korostaa liiaksi Eurooppaa ja opetus ehdollistaa lapsia. Lähi-idän varhaisesta sivistyksestä ei ole mainintaa Amirin selaamissa koulukirjoissa, eikä lapsille opeteta filosofian taitoja, joka takaisi lapsien mahdollisuuden omaan ajatteluun ja kyseenalaistamiseen. Kolme käänteentekevää ystävää elämässäni ovat kotoisin maahanmuuttajaperheistä, enkä voi olla kuin kiitollinen siitä, että olen saanut tutustua heihin.

Baharin poikaystävän Markuksen perhe kokoaa oivasti tavallisten ruotsalaisten arkinäkemyksiä maahanmuutosta. Markuksen äiti Pernilla pitää Irandoustien perhettä eksoottisena ja erikoisena, hän perustaa keskustelukerhon maahanmuutosta ja suhtautuu Bahariin kuin uuteen harrastukseen. Isä Bengt taas matkustelee paljon, mutta on onnettoman tiedostamaton jo tuliaistensa alkuperästä. Perheen isoisä Bertil sen sijaan tietää varsin hyvin mielipiteensä ja kertoo sen mielellään myös muille: maahanmuuttajat ovat hänestä epäilyttäviä ja uhka Ruotsin yhteiskunnalle. Irandoustien ja Markuksen perheen välillä on myös nähtävissä perustavanlaatuinen ero yhteisöllisyydessä ja vieraanvaraisuudessa. Teoksen hauskuus onkin pitkälti näissä kulttuurien kohtaamisissa, joissa aikuiset eivät ymmärrä toisiaan ja lapsia hävettää heidän puolestaan.

Kirja on herättänyt paljon keskustelua Ruotsissa erityisesti sen kuvaamien stereotypioiden takia, joiden kohteena ovatkin itse ruotsalaiset. Yleistyksiä tehdään siis myös valtaväestöstä - ja minkälaisia! On mielenkiintoista miettiä esimerkiksi suomalaista kulttuuria maahanmuuttajien kannalta. Miltä näyttääkään marraskuinen yö pikkujouluaikana - ja seuraava aamu keinovaloin kullatuissa kaupoissa joulun alla, kristittyjen hiljentymisen aikana? Länsimainen elämäntyyli on varmasti askeettisemmalle sydämelle yhtä hulluutta.

Mistään kotosin käsittelee vakavaa teemaa nuorekkaasti, hauskasti ja aidosti. Kirja muistuttaa läheisesti iranilaistaustaisen Marjane Satrapin hauskaa ja anarkistista Persepolis –sarjakuvaa, joka kuvaa Baharin kaltaista kyseenalaistavaa vahvaa nuorta naista. Teokset ovat myös ilmestyneet samoihin aikoihin 2000-luvun alussa, mikä osaltaan kertoo iranilaisten naisten halusta ja mahdollisuudesta kertoa omista kokemuksistaan Lähi-idän ja lännen välillä.

Yllättävästi kirjan selkein ajatus kodista ja maahanmuutosta hautuu perheen nuorimman, Shervinin, mielessä: ”Vaikka Shervin oli kuullut paljon kaikenlaista paskaa siitä, että koti oli siellä missä ihminen kulloinkin oli, eli siis missä tahansa, hän oli itse vakaasti sitä mieltä, että koti oli siellä missä hän tunsi olevansa tervetullut. Ei siedetty, ei kotoutettu eikä assimiloitu eikä osa monikulttuurista/monirötöksistä ympäristöään vaan yksinkertaisesti tervetullut. Hänen kotinsa ei ollut hänen sydämessään, vaan siellä, missä hänellä oli paikka muiden ihmisten sydämissä.” Jokaisella ihmisellä on tarve tulla hyväksytyksi.

Marjaana Larpa III A,
Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun lukio

Takaisin 2009 voittajat -sivulle