Etusivu
Kirjoituskilpailu 2010
- Arvostelulautakunta
- Kilpailuohjeet
- Palkinnot
- Tehtävät

Kilpailun tulokset 2010
- 2010 voittajat

Kirjoituspankki
Linkit
Mikko Pohtola
Vuoden Journalistipalkinto

Kunniamaininta

Vaellus erilaisuuteen

Hei Äiti

Olen pahoillani että en ole kyennyt kirjoittamaan aiemmin, täkäläinen elämänmeno muuttaa ajan harvinaiseksi luonnonvaraksi. Kämppikseni kertoi Suomen jo peittyneen paksusti lumeen. Mukavaa, että vuodenajat tajusivat taas ottaa vuoronumerot sen sijaan, että ryntäävät esille samanaikaisesti vain tukahduttaakseen toisensa. Toivottavasti pojilla on kaikki hyvin, koulu kulkee ja salibandypuolella joukkue pysyy pallokontrollissa pelin päällä (tiedän että et perusta urheilutermistöstä, mutta pelkkä tuon sanominen lievittää koti-ikävääni). Onko isän uusi työ osoittautunut alkuinnostuksen arvoiseksi? Toivottavasti, sitä hihkumista ja 13-vuotiaan huumorikäsityksellä kerrottuja vitsejä oli aika hilpeä kuunnella.
Matkamuistoja ei täältä kauheasti ostella, mutta paluuta ajatellen tienaan ihan mukavasti. Palattuani vien teidät syömään vaikka siihen Sokoksen alakerran ravintolaan, jonka nimen olen ansiokkaasti unohtanut. Ruoka täällä on muuten parempaa kuin olin kotona kuvitellut - saattaa tosin olla että jatkuva liikkuminen ja kuumuus vain imevät mehut elimistöstä niin loppuun että mikä tahansa maistuu ankanmaksalta. Kaverit sanovat sen olevat älyttömän kallista, varmaan se sitten on hyvääkin.

Antakaa anteeksi kielenkäyttöni lähtöiltana, tuskin olen ikinä ollut niin epävarma ja epäileväinen tulevaisuuteni suhteen. Rakenteissa kyteneet tunteet vain nousivat pintaan, vähän kuten siinä vastikään palaneessa yökerhossa. Kun paikalliseen arkeen on tottunut asiat alkavat taas näyttää valoisammilta, mutta vieläkin pieni epävarmuus vaivaa tekemisiäni. Ollaan tultu aika kauas lukioaikojen kristallinkirkkaista tulevaisuudensuunnitelmista, Oliverin hallussa pitämä Angry Birds – ennätyskin osoittautuu aika mitättömäksi ongelmaksi kun asioita katsoo vähän laajemmasta perspektiivistä. Oman pienuuden vähittäinen tajuaminen luo väkisinkin tyhjän olon. Toivottavasti voit ymmärtää ratkaisuuni johtaneita tekijöitä tai ainakin hyväksyä ne.

Olen aina kokenut olevani tarkkailija. Kaupungilla kävellessäni tapasin arvailla vastaantulijoiden tarinoita kunnes tein saman muutamalle koulukaverilleni ja tajusin, että yhdellä vilkaisulla en tiennyt ihmisestä kärpäsen varpaanjäljen vertaa. En koe oloani epämukavaksi ilman seuraa, vaan tarkkailen maailman tapahtumia kolmannesta persoonasta, kuin televisio-ohjelmaa. Rauhanturvaamisenhan pitäisi sopia minulle kuin peukalon käteen, ihmisten tarkkailuun kannustetaan niin sanallisesti kuin rahallisestikin. Hyppyrimäkien siluetti ei ole mitään verrattuna näkyyn, joka syntyy kun auringon ensisäteet hipovat Hindukus-vuorten huippuja ja kaiken peittävä pimeys kaikkoaa yhtä nopeasti kuin iltahämärällä ilmestyikin. Sitä tuntee tietävänsä jälleen vähemmän.

Minulla on tarve ymmärtää asioita. Perin sinulta ja isältä taidon järjestää asiat helposti ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi, mitä toistan niin opiskelussa kuin ihmissuhteissakin. Oli kyseessä sitten vitsi tai riita pyrin käsittämään henkilöiden toiminnan ja puheen järjen avulla. Ihminen on kuitenkin irrationaalinen otus, jonka monia toimia ja reaktioita ei voi selittää ainakaan ihmisjärjellä. Tämä saa minut hämmentyneeksi, kun yhtäkkiä en kykenekään lokeroimaan asioita vaan haron tyhjää kuin hallituspuolue perussuomalaisia apinoidessaan. Afganistanin epäjärjestys juontaa juurensa ihmisten erilaisista, järjellä perustelemattomista oletuksista maailmankaikkeudesta. "Onko tuolla ylhäällä joku?" on kysymys johon kukaan ei ole vielä kyennyt vastaamaan pelkällä järjellä. Ymmärryksenjanoni ei kuitenkaan sammu ennen kuin edes käsitän käsitykset yläkerran nukkumajärjestyksestä. Uskon rauhanturvatehtävän opettavan minulle jotain maailman järjenvastaisuudesta.

Suomi on asuinmaana ainoa laatuaan. Ajatus kävi mielessä jo Kreikkaan suuntautuneilla lomamatkoillamme, mutta loikka Afganistanin karuun maisemaan oli silti melkoinen. Äkkivilkaisulla yhtäläisyydet kotikulmiin ovat vähissä. Maailma näyttää ja kuulostaa 'erilaiselta, sosiaalinen hierarkia ja sukupuolten välinen eriarvoisuus ovat kuin yläasteen historiankirjoista. Metallicasta kysyttäessä kauppias kaivaa esiin romupeltiä ja taide viestii Ateneumin olevan jossain tuhansien kilometrien päässä. Ensimmäiset viikot kuluivat ihmetyksen vallassa: voiko näinkin elää? Toisaalta, samanlainen tunne valtaa varmaan Suomeen saapuvan afgaanin. Erilaisuus on määrittelykysymys.

En halua että luulet minun vain olankohautuksella ohittaneen huolesi kun nousin lentokentälle vievään bussiin. Yläasteella kun kieltäydyin käyttämästä pyöräilykypärää ja sanoit olevasi ikuisesti surullinen jos joutuisin onnettomuuteen, sanat jäivät kaihertamaan takaraivoon vuosiksi. Joka päivä toivon voivani palata yhdentoista kuukauden jälkeen kotiin vammoitta jo pelkästään siksi, ettei sinut tarvitsisi käsitellä surua. Koen kuitenkin että minun täytyy irrottautua suomalaisesta elämästä ja kokea maailman moninaisuus saavuttaakseni jotakin. Se, mitä minun pitää saavuttaa, valkenee ehkä huomenna tai jouluna 2012 tai sitten ei koskaan. Parempi kuitenkin yrittää kuin jossitella loppuelämäänsä.

Kello täällä on kuusi illalla ja vartiovuoromme alkaa aivan tuota pikaa. Suomessahan vietetään huomenna itsenäisyyspäivää, nauttikaa pitkästä viikonlopusta, katsokaa linnan juhlia ja kuunnelkaa Selinin "upea leikkaus ja väri"-huudahduksia minunkin puolestani. Eräs ruotsalainen naapuripartiosta ihmetteli suureen ääneen itsenäisyyspäivän vastaanoton järkevyyttä. Kun vihjasin kaverille monarkian olevan vähintään yhtä oudoksuttava muinaisjäänne, mies otti huolella nokkiinsa ja tuhahti jotain epämääräistä muumimammasta ja moukkamaisuudesta. Perin oudoksuttavaa, tapasi animaatio-Pekkarinen sanoa

Rauhallista iltaa ja voikaa hyvin.
Valtteri

Valtteri Ahonen
Hollolan lukio

Takaisin 2010 voittajat -sivulle