Etusivu
Kirjoituskilpailu 2011
- Arvostelulautakunta
- Kilpailuohjeet
- Palkinnot
- Tehtävät

Kilpailun tulokset 2011
- 2011 voittajat

Kirjoituspankki
Linkit
Mikko Pohtola
Vuoden Journalistipalkinto

Kunniamaininta

Hyvät isä ja äiti

1. joulukuuta 1899

Olen pahoillani, etten ole kirjoittanut useammin. Olen tehnyt ahkerasti töitä, niin kuin minulle opetitte. Siitä olen Teille kovin kiitollinen. Teen pitkiä työpäiviä ja ainoastaan sunnuntaisin en ole töissä. Siksi en ole ehtinyt kirjoittaa Teille aiemmin.

Ajatuksissani olen muistellut Teitä rakkaudella ja kunnioituksella. Kerron Teille nyt muutamien viime kuukausien tapahtumista, jotta tietäisitte, millaista elämäni täällä Tampereella on.

Työskentelen Finlaysonin, suuren kehruu- ja kudontayhtiön, tehdasalueella suunnattoman kokoisessa Plevna-nimisessä tiilirakennuksessa. Oikeastaan se on kutomosali. Työni koostuu koneiden korjaamisesta, lähinnä tosin siinä auttamisesta. Opin seuraamalla kokeneempien korjaajien työskentelyä. On niin paljon opittavaa! On kuin olisin astunut vieraaseen maailmaan. Koneet ovat meluisia ja suuria, ja aina jokin niistä vaatii huoltoa.

Plevnassa on sähkövalot, ja ne ovat aivan käsittämätön keksintö! En tiedä, miten voisin kuvailla niitä Teille, mutta täällä on jatkuvasti kirkasta. Ei tarvitse polttaa päreitä valon tuottamiseksi. Työtä näkeekin tehdä melko hyvin.

Kun minut palkattiin Finlaysonille, oli loppukesä. Silloin kutomosalissa oli tavattoman kuuma. Syksyn edetessä kuitenkin selvisi, että Plevnassa voi olla myös kylmä. Varsinkin viimeisen kolmen viikon ajan joka mies ja nainen lapsista puhumattakaan on palellut työtä tehdessään. Ei ihme, talvihan on jo pitkällä. Lumi peittää maan.

Plevnan ilma on aika pölyistä, mutta olen kuullut muilta, että paljon pahempi tilanne on samalla alueella sijaitsevan nelikerroksisen kehräämön karstaamossa. Minulle on myös kerrottu, että sen huono ilma levittää keuhkotautia. Onneksi en työskentele siellä! Säälin heitä, jotka ovat karstaamossa tuntikausia päivittäin. Miesparat, keuhkotauti on muutenkin kovin yleinen Tampereella. Niin monet vain kuihtuvat pois.

Plevnan seinissä ei ole ikkunoita, mutta valoa tulee sähkövalojen lisäksi suuresta kattoikkunasta. Meitä pumpulilaisiksi kutsuttuja työntekijöitä on valtavasti. Suuri osa Plevnan työläisistä on naisia, ja töissä on myös paljon lapsia. He eivät voi olla paljoa pientä veljeäni vanhempia. Alle 12-vuotiaita täällä ei kuulemani mukaan lain takia kuitenkaan ole. En tosin tiedä varmasti, onko tämä totta. En kyllä usko, että herroja juuri kiinnostaa, miten tavallisen kansan lapsille käy.

Tehdasalue on kuin kaupunki kaupungin sisällä. Alueen vaikuttavin näky on varmasti kuusikerroksinen Kuusvooninkinen. Se on todella korkea! Plevna on hyvin matala, varsinkin verrattuna mahtavaan Kuusvooninkiseen.

Tehdasalueelta löytyy palokunnan lisäksi sairaala, koulu ja jopa kirkko. Meillä on paremmat olot kuin monilla muilla työläisillä, meitä on totisesti siunattu. Patruuna on rehti mies, ja se on hänelle kunniaksi.

Alueelle on rakennettu myös kartano, tai pikemminkin palatsi, joka on patruunan koti. Se on todella komea rakennus. Itse asun Särkänkadulla Amuri-nimisessä kaupunginosassa lyhyen matkan päässä tehdasalueesta. Kotini, jossa kirjoitan tätä kirjettä, on yksinkertainen puutalo. Jaan sen muiden työläisten kanssa.
Täällä asuminen on täysin erilaista kuin kotitorpassamme. Toisinaan kaipaan kovastikin takaisin. Kotikylä ja Tampere ovat kuin yö ja päivä. Aina välillä ihmettelen, mitä oikein teen täällä.

Kaupunkilaiset nimittävät Amurin aluetta ”puurien maaksi”, mutta en tiedä tarkalleen miksi. Alueella asuu valtavasti ihmisiä, kyllähän meitäkin asuu pienessä talossa yhteensä kahdeksan henkilöä. Meillä on yhteinen keittiö ja asuintoverini ovat mukavaa väkeä, kunnon miehiä jokainen. Heillä on samanlainen tausta kuin minulla, ja he ovat kaikki lähialueelta kotoisin. Ei heistä kukaan Hämeenkyröä kauempaa ole tänne tullut. Osa heistä on hieman turhankin viinaanmeneviä, mutta se ei ole mitenkään epätavallista täällä. Toisaalta kaupungissa on myös paljon täysin raitista väkeä. Eivät he täysin väärässä näytä olevan. Täällä Amurissakin viina aiheuttaa viikonloppuisin tappeluita ja muuta vastaavaa.

Naapurin rehti ja hyväntahtoinen leskirouva käy laittamassa meille ruokaa, mistä hyvästä me maksamme hänelle pienen summan rahaa. Emme me yhtä hyvin syö kuin herrat toisaalla, mutta rehellistä apetta on kyllä tarjolla. Me ostamme ainekset, joista rouva valmistaa syötävää. Minun käy kovin sääliksi tätä leskeä. Luoja tietää, että rouva tarvitsee jokaisen rovon. Hänellä on elätettävänään kolme aivan pientä lasta, jotka eivät edes kunnolla tunne isäänsä. Tämä kuoli keuhkotautiin noin vuosi sitten.

Hienoja herroja Amurissa ei näy. He asuvat muualla, kaukana työtä tekevästä kansasta. Heitä eivät meidän murheemme kosketa, eikä heiltä heru apua mainitsemani naispolon kaltaisille hyvillekään sieluille. Eivät he tiedä, miltä lapsista tuntuu kulkea rikkinäisissä vaatteissa. Eivät he voi kuvitella, miltä tuntuu tehdä työtä tuntikaupalla, hikisenä ja väsyneenä. Mitään muutosta asioihin he eivät halua.
Koti se on matalakin maja, ja täällä on oikeastaan oikein hyvä asua. Tärkeintähän on, että on Herran edessä puhdas omatunto – ei asuminen koreassa kartanossa palvelijoiden keskellä. Talomme on ehjä ja meille sopiva. Kaikki tarvittava on saatavilla torilta tai lukuisista kaupoista. Rottia tosin on Amurissa melko paljon. Usein täällä näkeekin lapsia jahtaamassa ja tappamassa niitä, sillä kuolleista tuholaisista maksetaan palkkio. Otukset levittävät kuulemma joitakin sairauksia, mutta enpä tiedä. Ranskantautia täällä ainakin on, se leviää alueella oleilevien huonojen naisten takia. Heistä olen pysynyt tietysti erossa. Kuulin, että Turussa on perustettu Suomen Työväenpuolue-niminen liike, joka kuulemma haluaa parantaa kansan oloja. Mitäköhän mahtavat keisari tai herrat Helsingissä tästä ajatella? Työväenpuolue vaatii nimittäin jopa sitä, että työpäivän pituus lyhennettäisiin kahdeksaan tuntiin! Se on hieno ajatus. Uskon tosin, että ei siitä noin vain lakia tule. Ainahan me olemme uurastaneet tuntikausia joka päivä, sunnuntaita lukuunottamatta. Tämä asia ei tule helposti muuttumaan. Niin kauan, kuin hienosto sulkee silmänsä kansan ongelmilta, työläisen asema ei muutu.

En myöskään usko, että patruuna täällä suhtautuisi kovin hyvin vaatimuksiin lyhyemmästä työpäivästä, vaikka kunnian mies onkin. Kyllä tuollainen muutos toki minulle kelpaisi. Se on silti vain toiveajattelua, tai niin ainakin luulen. Onneksi patruuna on kuitenkin hyvä työnantaja, ja kuten mainitsin, tehdasalueella on jopa sairaala. Häntä en siis voi liiemmin moittia. Myös hänen edesmenneellä isällään oli maine hyväntahtoisena miehenä, joka ei jättänyt ketään pulaan. Jos luettelisin kaiken sen, mitä hän teki palkollistensa hyväksi, ei minulla paperi riittäisi. Herrat eivät yleensä kehuja ansaitse, mutta meidän Finlaysonin palkollisten olot ovat melko hyvät.

Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaita. Pelkään, että työtä tekevän kansan riisto tulee johtamaan johonkin vallan kauhistuttavaan tilanteeseen. Mutta ehkä hienosto on ansainnutkin kaiken, mitä tuleman pitää. Tai sitten mitään muutosta ei tule, vaan kaikki jatkuu ikuisesti näin.

Täällä Tampereella kansan suhtautuminen keisariimme on muuten hyvin vihamielistä. Niitä vääryyksiä, joita hän on tehnyt, ei ymmärretä. Totisesti, kansa ei tätä kaikkea hyväksy. Mutta tämän Te jo tiesittekin. Mehän olimme silloin alkuvuodesta kuuntelemassa, kun joku nuori herra puhui tästä kirkossa. Tehän annoitte nimenne siihen paperiin, joka oli tarkoitus viedä keisarin nähtäväksi. Kaikki odottavat näiden sortotoimien päättymistä. Enpä tosin usko tämänkään asian suuria herroja liikuttavan. Ei heitä jaksa laki tai oikeus kiinnostaa. Niin se on, että vaikka hallitsijamme rikos satuttaa työläistä, herra ei sitä huomaakaan.
Rakkaat vanhempani, tämän kaiken lisäksi minun on vielä kerrottava Teille eräs asia.

Lapsuuteni kokemusten lisäksi täällä viettämäni aika on auttanut minua näkemään ne ongelmat, joita maassamme on. Kansaa käytetään kovin julmasti rikkaiden hyväksi. Siinä missä patruuna asuu valtavassa palatsissa, Teidän kotinne on kartanon torppa ja minun yksinkertainen talo. Leskirouvan lapset näkevät nälkää ja herrojen pojat ja tyttäret harrastavat huviretkiä ja muuta vastaavaa. Patruuna on hyvä mies, mutta se on aivan toinen asia. Hienolla väellä on vaurautta, meillä ei, eivätkä he halua muuttaa tilannetta. En enää voi hyväksyä enkä tukea tätä kaikkea. Siksi toivon, että ymmärrätte, miksi tein tämän päätöksen.

Olen kiitollinen Teille siitä kaikesta, mitä olette minulle antaneet. Te opetitte minulle rehellisyyden, työnteon ja kunnian merkityksen. Teidän ansiostanne minä ylipäätään pääsin tänne töihin. Te ette antaneet minun kasvaa hulttioksi tai valapatoksi. Älkää siis luulko, että olen kiittämätön tai tietämätön Teidän minulle antamanne kasvatuksen arvosta. On kuitenkin niin, että en siedä kuulla enää kaikesta siitä vääryydestä, mitä kansa joutuu Suomessa kokemaan. Herrat yleensä eivät välitä mistään muusta kuin rahasta. En voi puhtaalla omallatunnolla asua ja työskennellä täällä näinkin mukavasti. Niin moni elää kurjuudessa. Liian monella ei ole mitään, mikä tarjoaisi kunnon elantoa. Teillä sentään on torppa, mutta kaikilla ei ole sitäkään.

Olen kuullut, että aavan meren tuolla puolen on maa, jossa kaikki on toisin. Siellä kaikki ovat saman arvoisia, ja siellä joka mies elää rehellisellä työllä nälkää näkemättä. Siellä ei ole keisaria rikkomassa lupauksiaan eikä herroja orjuuttamassa työläistä. Sinne on jo lähtenyt paljon kansaa täältä, ja minäkin aion. Lähden sinne täältä yhdessä kahden ystäväni kanssa. Matkaamme keväällä Hankoon, ja sieltä suuri höyrylaiva vie meidät pois. Varmasti jo ensi vuoden aikana pääsemme valtameren taakse päämääräämme, missä meitä odottavat vapaus ja suuret saavutukset.

Pyydän, älkää ajatelko minua pahasti, älkääkä vihatko minua lähtöni tähden. En koskaan unohda, mitä olette minun hyväkseni tehneet. Kunnioitukseni Teitä kohtaan on vilpitöntä, ja muistan Teitä aina lämmöllä.

Toivon, että saatte olla vielä joskus ylpeitä pojastanne.

Rakkaudella,
Albin

Erik Immonen
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu