Etusivu
Kirjoituskilpailu 2011
- Arvostelulautakunta
- Kilpailuohjeet
- Palkinnot
- Tehtävät

Kilpailun tulokset 2011
- 2011 voittajat

Kirjoituspankki
Linkit
Mikko Pohtola
Vuoden Journalistipalkinto

Kunniamaininta

Pelloilta punttisaleille

Ojan uoma eteni kolahdellen ja kiroillen syvänä ja suorana kohti pellon reunaa. Nopeasti nousi hiki veljesten kasvoille ja paidan selkään maan antaessa kivisen vastuksensa. Käsien puutumiseen oli ehtinyt jo viikkojen aikana tottua, eikä kipu enää horjuttanut mielen tyyneyttä. Metsänreunan läheisyys sai jo mielet kohoamaan, ja syksyn viimeinen oja valmistui juuri ennen pihasta kuuluvaa huutoa. Jo aikaisemmin oli asetettu tavoitteeksi työn lopettaminen lounaaseen, jotta ruumis saisi tarvittavan levon ennen pyhänä pidettävää kymmenottelua, jossa punnittaisiin kylän nuorukaisten kyvyt.

Suomalaisten urheilijoiden rautainen kestävyys ja leveät hartiat perustuivat vielä pitkään raskaaseen fyysiseen työhön. Työskentely pelloilla ja metsissä hankalissa olosuhteissa kasvatti myös henkistä kestävyyttä. Nykyurheilijakin tietää, ettei hyviin tuloksiin pääse ilman kovaa työtä. Kun kova työ oli monille elämän edellytys, saattoi menestyväksi urheilijaksi kasvaa ilman tietoista päätöstä.

Tänäkin iltana hallilta kuuluu kiekon lätinä, vaikka päivänvalo on kaikonnut hallin ikkunoista jo aikaa sitten. Valmentaja sekä suurin osa joukkuetta ovat jo lähteneet. Jäljellä on enää viisi poikaa - ykköskenttä teki yhteensä 361 tehopistettä viime kauden 40 ottelussa, eniten koko sarjassa. Polvenkorkuisesta lätystä suoraan putken alle kerta toisensa jälkeen. Hallin viereinen mäki on poljettu mullokselle, eikä siinä kasva enää korttakaan, ja salivihko on saanut sivukaupalla uusia merkintöjä. Kuntohuippu on vasta tulossa niin kuin pitääkin. Sarja on pitkä ja kevät kaukana.

Seuratyön merkitys urheilussa on ollut kasvussa jo pitkään. Itsenäinen liikunta on tullut harvinaisemmaksi, ja yksilölajejakin harjoitellaan pääasiassa urheiluseuroissa valmentajien johdolla. Liitot etsivät lahjakkuuksia, keräävät heidät leireille ja antavat heille tukea harjoitteluun. Ennen vuoden 1952 kotikisoja yksilölajien urheilijat harjoittelivat pääasiassa yksin ja vastasivat itse resursseista sekä harjoitteluolosuhteista. Nykyään urheilija tarvitsee menestyäkseen ammattimaiset olosuhteet ja ohjauksen jo nuorena. Jonkinlaisena vastareaktiona voikin pitää skeittauksen ja parkourin kaltaisia lajeja, joissa temppujen kuvaaminen ja itsenäinen hauskanpito ilman aikatauluja ja valmentajaa ovat kiinteä osa lajeja.
Myös kilpailutoiminnasta on lajiliittojen ja seurojen myötä tullut virallisempaa ja tapahtumista suurempia. Numerolappu rintaan, osallistumismaksu tiskiin ja tulokset nettiin. Kaukana ovat entisaikojen kylienväliset lentopallo-ottelut. Netissä ja tv:ssä kilpailuja seurataan herkeämättä, ja huippu-urheilijoiden suorituksilla on suuri vaikutus lajin imagoon sekä harrastajamääriin. Urheilijoiden ja urheilutapahtumien suuren suosion ovat huomanneet myös mainostajat, joilla onkin urheilulle suuri taloudellinen merkitys. Nykypäivän urheilijalta vaaditaan esiintymistä julkisuudessa ja kykyä näyttäytyä aina positiivisessa valossa, jotta urheilija pystyy säilyttämään sponsorien ja lajiliittojen suosion.

Maailman fanitetuimman urheilutähden asemaa ei enää saakaan pelkästään olemalla maailman nopein, vaan ollakseen todellinen tähti on juoksemisen ympärillä pyöritettävä laajaa julkista sirkusta. Suomalaisenkin urheilijan on heti suorituksen perään kyettävä antamaan sujuva englanninkielinen haastattelu, jossa katsojat muilta mantereilta saavat tarkan analyysin suorituksesta. Mahdollisuus nopeaan matkustamiseen ja suoriin tv-lähetyksiin ympäri maailmaa onkin tehnyt kannattavaksi maailmancupien tai laajojen liigojen perustamisen lähes lajiin kuin lajiin. Esimerkiksi hiihtäjien on Salpausselän ja Holmenkollenin kisojen lisäksi kierrettävä puolen vuoden ajan lähes joka viikonloppu jossakinpäin maailmaa. Ongelmaksi onkin noussut kilpailujen määrän kasvu liian suureksi ja kilpailijoiden voimavarojen rajallisuus - välillä kun tulisi vielä harjoitellakin.

Tiedon, kuvan sekä ihmisten nopealla liikkumisella on toinenkin vaikutus. Urheilulajit ovat levinneet uusille alueille ja ihmisille, ja Suomessa harrastettavien lajien kirjo on moninkertaistunut viimeisen 50 vuoden aikana. On toki mukavaa, että kaikille löytyy mieluinen urheiluharrastus, mutta lajien paljoudesta on seurannut myös monia ongelmia. Yksittäisten lajien harrastajamäärät jäävät, varsinkin harvaan asutuilla seuduilla, usein pieniksi, joten joukkue on kerättävä suurelta alueelta, mikä aiheuttaa harjoitus- ja pelimatkojen venymisen. Lisäksi perinteisesti suosittuja kyläkisoja on vaikea järjestää, kun urheilijoiden mielenkiinto jakautuu useisiin lajeihin. Samanaikaisesti on joukkuelajien suosio jalkapallon ja salibandyn johdolla kasvanut yksilölajeihin verrattuna. Suurimpina harrastajien menettäjinä ovat perinteiset lajit, kuten hiihto ja yleisurheilu, joissa Suomi on saavuttanut suuren osan olympiamitaleistaan.

Keskeisin urheilussa tapahtunut muutos Veikko Hakulisen ajoilta nykypäivään onkin urheiluaktiivien lisääntynyt järjestäytyminen ja keskittyminen seuroihin, mikä on johtanut harjoittelun suunnitelmallistumiseen. Kouluttautuneet ohjaajat parantavat urheilusuoritustemme tasoa ja voivat siten tehdä liikunnasta entistä palkitsevampaa. Toisaalta urheilusta tulee aikataulutettua ja seuraan kuuluminen vaatii sitoutumista. Urheilua ei harrasteta enää hetkellisten mielihalujen innostamana kuten ennen, ja seuroihin kuulumattomien liikunta jää usein aivan liian vähälle. Liiasta seurajohtoisuudesta tulisikin mielestäni pyrkiä eroon ja paikkoja perinteisen pihapelikulttuurin elvyttämiseen tulisi tarjota nykyistä enemmän. Esimerkiksi Espoossa kaupunki on keskittynyt rakentamaan jäähalleja, vaikka ulkotekojäätä ei vieläkään ole. Jotta halliin pääsisi pelaamaan, on käytännössä oltava jonkin joukkueen jäsen, mutta ulkokentillä voi pelata kuka vain.

Pihapeleissä pääsee esiin urheilun syvin olemus, jossa keskenään eri-ikäiset ja tasoiset tytöt ja pojat kilpailevat toisiaan vastaan vain hauskanpidon tähden. Pihapeleissä pelaajat toimivat itse sekä valmentajina että tuomareina. Joukkueet vaihtuvat päivittäin, mikä tutustuttaa uusiin kavereihin ja kartuttaa lasten sosiaalisia taitoja. Samalla tulisi hoidettua myös nykynuorison liikuntavaje, joka on syntynyt fyysisen työn vähenemisen ja pelikonsolien myötä. Eikä mikään ei estä aikuisiakaan järjestämästä omaa peliä perinteitä kunnioittaen.

Ville Huovinen
Etelä-Tapiolan lukio