Etusivu
Kirjoituskilpailu 2012
- Arvostelulautakunta
- Kilpailuohjeet
- Palkinnot
- Tehtävät

Kilpailun tulokset 2012
- 2012 voittajat

Kirjoituspankki
Linkit
Mikko Pohtola
Vuoden Journalistipalkinto

2. Palkinto

Äänestä päätellen – vallasta pitäen

Miksi minun on ajattelevana nuorena äänestettävä? Ehdokasnumeron raapustaminen äänestyslipukkeeseen harvoin luo äänensä antaneelle mainittavaa vallan tunnetta. Äänestäjän käyttämä valta tuntuu olemattomalle yksittäisen lainsäädäntöprosessin kohdalla, varsinkin jos oma ehdokas ei edes pääse eduskuntaan päättämään asioista. Eduskuntavaaleissa ääntenlasku suoritetaan D'hontin menetelmää käyttäen, mikä johtaa siihen että pienpuolueilla on vaikeuksia saada ehdokkaitaan läpi maakunnista, kun taas suurissa vaalipiireissä marginaalisetkin puolueet voivat menestyä. Tämä luo alueellista epätasa-arvoa, sillä lopullisessa vaalituloksessa suurten puolueiden kansanedustajien määrä on ylikorostunut. Lisäksi puoluerajat ovat hämärtyneet ja politiikan sijaan tiedotusvälineiden huomio keskittyy kansanedustajien persoonallisiin ominaisuuksiin ja yksityiselämään.

Valtiosäännön mukaan Suomi on edustuksellinen demokratia, jossa tärkeimmät vallankäyttäjät valitaan tehtäväänsä vaaleilla. Siksi länsimaissa yleistyvä äänestyspassiivisuus on uhka demokratialle. Koska toimiva demokratia vaatii kansalaisilta laajaa tietoisuutta keskeisistä yhteiskunnallisista kysymyksistä, herää kysymys, johon en ainakaan vielä osaa vastata: Onko demokratia järjestelmänä liian vaativa? Äänestämisen merkitys on vahva, sillä se pohjautuu kansalaisten joukkovoimaan. Silti minun on vaikea kuvitella, että toimivassa kansalaisyhteiskunnassa vaikutusmahdollisuudet rajautuisivat vain äänestämiseen.  Näihin muihin mahdollisuuksiin on viitattu perustuslaissakin: Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan sekä elinympäristönsä kehittämiseen.

Suoraa demokratiaa on mahdollista harjoittaa neuvoa-antavalla kansanäänestyksellä, mutta tällainen on järjestetty Suomen historiassa vain kaksi kertaa: kieltolain kumoamisesta vuonna 1931 ja Euroopan unioniin liittymisestä vuonna 1994. Kansanäänestyksen asema järjestelmässämme on hankala, minkä johdosta aiheen nostaminen julkiseen keskusteluun on harvinaista. Riittäisikö oma ymmärtämykseni suurten poliittisten päätösten tekemiseen? Poliittisilla toimijoilla on eriäviä mielipiteitä siitä, onko kansanäänestyksen antama yksiselitteinen vastaus riittävä monisyisten kysymysten ratkaisuun. Demokratian edustuksellisuus helpottaa kansalaisen elämää, mutta äänestäjien mielipiteen kysyminen kansanäänestyksellä tärkeimmissä päätöksissä tuskin on haitaksi. 

Kansanäänestystä uudempi suoran demokratian toimintamekanismi on kansalaisaloite. Lain mukaan vähintään 50 000 äänioikeutetun allekirjoittama aloite on otettava eduskunnan käsittelyyn.  Kansalaisaloitteen perusta on Lissabonin sopimuksessa, josta se on omaksuttu omaan perustuslakiimme. Kansalaisaloitteen tuoreutta kuvaa, että lakivaliokunnan puheenjohtajakin pohti: "Onko tarkoitus luoda jokin lainsäädännön ohituskaista, joka ajaa ministeriöt käsittelemään hallitusohjelman vastaisia hankkeita?" Tähän voin yhteiskuntaopin kirjoittaneena lukiolaisena vastata:

”Rouva lakivaliokunnan puheenjohtaja, kyllä on.” Hallitusohjelma harvoin reagoi nopeasti tapahtuviin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Kansalaisaloite on keino saada päätöksentekijät kiinnittämään huomiota asioihin, jotka äänestäjien mielestä vaativat tarkastelua. Toistaiseksi kansalaisaloitteen demokratiaa lisäävä vaikutus on jäänyt odotettua pienemmäksi, sillä ne muutamat kansalaisaloitteet, jotka eduskunnalle on luovutettu, eivät ole johtaneet uusien lakien syntymiseen. 

Epävirallista päätöksentekoon vaikuttamista kutsutaan lobbaukseksi, jota kuvaa hyvin sen suomenkielinen ilmaus, käytäväpolitiikka. Oikein kohdistettu lobbaaminen on varmasti tehokas keino vaikuttaa päätöksentekoon. Aivan ongelmatonta käytäväpolitiikka ei ole. Lobbaajilla on erisuuruiset resurssit käytettävissään, mikä vaikuttaa esitettyjen näkemysten painoarvoon. Helsingin Sanomat uutisoi, että nykyisellä hallituskaudella työnantajajärjestöjä on kuultu eduskunnassa kaksinkertaisesti työntekijäjärjestöihin nähden. Näin varmasti luodaan työnantajille edullisia palkkaratkaisuja. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna ilmiö näyttäytyy eri valossa: se, ketä päätöksenteossa kuullaan on riippuvainen hallituskokoonpanosta.

Käytäväpolitiikka on erityisen ongelmallista silloin, kun se yhdistyy lahjontaan. Muutaman vuoden takainen vaalirahakohu mielestäni osoitti, että taloudellisen ja poliittisen vallankäytön suhde voi olla liian läheinen. Vuosikausia jatkuneena ”maan tapa” voi olla niin hyväksytty, että sitä ei pidetä rakenteellisena korruptiona. Vaikka lahjonta ei kuulu laillisiin vaikuttamiskeinoihin, on sen ja laillisen vaikuttamisen raja joskus häilyvä. Kansalaisten oikeustaju murenee, mikäli päätöksentekoa ohjaavat ulkopuoliset tahot. Lobbauksen tulee olla avoimempaa ja tarkemmin säädeltyä kuin se tällä hetkellä on. Sähköiset tiedotusvälineet ovat helppo keino lisätä läpinäkyvyyttä: on mahdollista luoda sivusto, josta voi käydä tarkistamassa ketä päätöksenteossa kuullaan ja kuinka usein. 

Latteudeksi muodostunut lausahdus "raha on valtaa" kertoo paljon politiikan ja rahan yhteen kietoutuneisuudesta. Politiikka on resursseista päättämistä. Raha ja markkinat vuorostaan vaikuttavat päätöksentekoon, sillä ne määrittävät puitteet päätöksenteolle. Maailmanlaajuinen finanssikriisi, sitä seurannut eurokriisi ja julkisen sektorin alijäämä ovat viime vuosina olleet päättäjien keskeisimpiä haasteita. Talouden kriiseissä on uhka, että kansan käyttämä valta heikentyy, kun valtaoikeuksia annetaan instituutioille, jotka eivät ole demokraattisen päätöksenteon alaisia. Esimerkiksi euromaiden velkakriisissä Euroopan keskuspankille on suotu oikeuksia, jotka eivät sille alun perin kuuluneet. Sijoittajilla on valtaa, sillä sijoituspäätöksillään he voivat vaikuttaa koko maailmantalouden toimintaan. 

Sijoittamisen lisäksi kansalaiset vaikuttavat kulutusvalinnoillaan markkinoihin. Boikotointi ja eettiset kulutusvalinnat onnistuessaan saavat yrityksiä muuttamaan toimintaansa. Eettisten kulutusvalintojen haaste piilee markkinoinnissa – palmuöljystä valmistettu biodiesel on epäekologinen vaihtoehto, vaikka kuluttajalle jäisikin parempi omatunto autoilusta. Globaalissa maailmassa on toisinaan lähes mahdotonta tietää, mistä kulutushyödykkeemme tulevat. En halua sanoa, että eettiset kulutusvalinnat olisivat hyödyttömiä, vaatiihan esimerkiksi ilmastonmuutos kulutustottumusten uudelleenarviointia. Usein ja erityisesti ilmastonmuutoksen kohdalla on vain käytettävä järeämpiä keinoja, kuten pakottavaa lainsäädäntöä. 

Media käyttää merkittävää valtaa. Aiemmin media päätti yksin, mistä julkista keskustelua käydään, nykyään valta on rajallisempi. Perinteisten tiedotusvälineiden rinnalle on hiljattain syntynyt uusi joukkotiedotuksen muoto, sosiaalinen media. Julkisen keskustelun ylläpitäminen ei ole enää yksinomaan mediataloilla, vaan kuka tahansa voi kirjoittaa mieltään askarruttavasta seikasta internetin välityksellä. Sosiaaliseen mediaan kiteytyy monia mahdollisuuksia. On kieltämättä vaivattomampaa, että jakaakseni mielipiteitä minun ei välttämättä tarvitse ottaa yhteyttä toimittajaan. Sen sijaan toimittajat ovat sidoksissa siihen, mitä sosiaalisessa mediassa tapahtuu. 

Sosiaaliseen mediaan liittyy myös vaaroja. Anonyymius mahdollistaa kärkevien mielipiteiden ilmaisun, mikä pahimmillaan johtaa väärinkäytöksiin, jotka ilmenevät esimerkiksi rasismina ja uhkailuna. Internet ja sosiaalinen media ovat saavuttaneet suosionsa lyhyessä ajassa, joten suuren yleisön kiinnostus palvelimien tietosuojaan on ollut vähäistä. Kyberturvallisuuteen on vasta tämän vuoden aikana herätty tietovuotaja Edward Snowdenin ansiosta. On vaikea arvioida, kuinka sosiaalinen media suhteutuu vallankäyttöön, sillä tarjoamansa vaikutuskanavan ohella ”some” toimii passivoivana viihdykkeenä.

Kansalaisaktivismin eri muodot täydentävät äänestystraditiota. Viime kädessä jopa lain rikkominen on oikein, jos laki on todella huono. Kansalaistottelemattomuudesta on kotimaisia ja ulkomaisia menestystarinoita: harva tulee ajatelleeksi, kuinka vuoden 1905 suurlakko vauhditti Suomen demokratisoitumiskehitystä. Kansainvälisestä näkökulmasta Martin Luther King ja Mahatma Gandhi näyttäytyvät nykyään yhteiskunnallisina vaikuttajina, eivät kriminaaleina. Historian tarkoitus ei ole moralisoida, mutta sen avulla näemme, että lain rikkominen on oikeutettua, mikäli lopputuloksena on vallitsevien arvojen muuttaminen.  

Demokratia on yhteiskuntarauhan kannalta todennäköisesti paras hallintomuoto. Tosin hidas päätöksentekojärjestelmä ei aina kykene vastaamaan ongelmiin tarpeeksi vakuuttavasti. Spekulointia suoran demokratian tulevaisuudesta on mielenkiintoista seurata. Olipa demokratia edustuksellista tai suoraa, vastuu järjestelmän olemassaolosta kuuluu kaikille. Poliitikkojen huoleksi jää, että päätöksentekojärjestelmä säilyttää kansalaisen silmissä uskottavuutensa: luottamus kansanedustajiimme on meille äänestäjille demokratian perusta.

Eetu Huhta
Joensuun normaalikoulun lukio

  Lähteet:

Helsingin Sanomat

Kohi, Liuskari, Palo ym. : Forum 1: Uusi yhteiskuntatieto. 2011. Otava.

Korkman, Sixten: Talous ja utopia. 2012. Docendo.