Etusivu
Kirjoituskilpailu 2015
- Arvostelulautakunta
- Kilpailuohjeet
- Palkinnot
- Tehtävät
Kilpailun tulokset 2014
Kirjoituspankki
Linkit
Mikko Pohtola
Vuoden Journalistipalkinto
 
 
 
 
 
 

 

Sananvapaus 

Sananvapauden sanotaan usein olevan länsimaisen demokratiaan perustuvan yhteiskunnan peruspilari. Sitä pidetään arvona, jonka loukkaaminen on pahimmanlaatuista yksityisyydenvapauden loukkaamista. Osin tämä pitääkin paikkansa, sillä vapaassa yhteiskunnassa on ensiarvoisen tärkeää voida ilmaista perusteltu mielipiteensä. Jokaisen on voitava tuoda asiansa julki. Sananvapautta ei kuitenkaan tulisi tulkita absoluuttiseksi oikeudeksi sanoa mitä hyvänsä.

Vapauttakin on erilaista. Puhutaan positiivisista ja negatiivisista vapauksista, niin, että negatiivinen vapaus tarkoittaa vapautta jostakin ja positiivinen vapautta johonkin. Sananvapaus on, tai sen tulisi olla, tarkoitustaan parhaiten palvellakseen, positiivinen vapaus, oikeus tuoda ajatuksensa vapaasti esiin. Tämä takaa sen, ettei vääristä mielipiteistä voida rankaista.

Usein sananvapaus käsitetään väärin negatiiviseksi vapaudeksi, vapaudeksi voida sanoa mitä hyvänsä, täydelliseksi vapaudeksi sensuurista. Sananvapauden nimissä vedotaan oikeuteen julkaista mitä vastenmielisintä törkyä esimerkiksi internetissä. Suomessa on viime aikoina sananvapaudesta tullut julkisessa keskustelussa rasittava nolla-argumentti, johon voi vedota tilanteessa kuin tilanteessa, ja jota ei sovi kyseenalaistaa. Minkä tahansa voi perustella sillä, että Suomessa on sananvapaus, että Suomi on vapaa maa, eikä täällä tuomita ajatuksista tai niitten ääneen sanomisesta. Se on totta ja hyvä asia, mutta ei riitä perusteeksi väärän tiedon levittämiseen tai perusteettomien väitteiden esittämiseen.

Maahanmuutto on ollut viime aikoina kuuma peruna julkisessa suomalaisessa keskustelussa, ja keskustelu on syksyn pakolaiskriisin myötä vain kiihtynyt. Mielipiteitä löytyy varmasti lähes jokaiselta ja aivan laidasta laitaan. Etenkin ”maahanmuuttokriittisten” (lue: rasististen) soraäänien määrä keskustelussa on lisääntynyt valtavasti. Samalla, suureksi yllätykseksi, on keskustelun taso tippunut. Politiikkaan ja julkiseen keskusteluun ovat aina kuuluneet populistisen tunteisiin vetoavat puheenvuorot, jotka eivät ehkä rationaalisesti tarkasteltuina vaikutukaan niin järkeviltä, mutta jotain on muuttunut. Varsinkin sosiaalisen median räjähdysmäisen kasvun myötä mediakriittisyys on saanut uuden, entistä tärkeämmän roolin – ja tuntuu, että se on harmillisen monelta hukassa.

Ajatellaan vaikkapa surullisenkuuluisaa internet-julkaisua nimeltä MV-lehti. Kyseessä on oikea journalismin likakaivo, joka kutsuu itseään ”vapaan journalismin erikoisjulkaisuksi”. Wikipedia taas kuva MV-lehteä maahanmuuttovastaiseksi disinformaatiosivustoksi ja osuu paljon lähemmäs. Sivustoa pyörittää ulkomailla asuva pikkurikollinen, joka suoltaa verkkoon todeksi naamioitua rasistista ja muukalaisvihamielistä propagandaa, jota sitten jaetaan eteenpäin vaihtoehtona sensuroidulle valtamedialle. Esimerkiksi kansanedustaja Teuvo Hakkarainen julkisuudessa mainosti lukevansa MV-lehteä ja kertoi pitävänsä sitä maahanmuuttoasioissa yhtä luotettavana tai luotettavampana kuin valtamediaa. Valerohtoja ja käärmeöljyjä myyviä huijareita on varmasti ollut olemassa niin kauan kuin ihmisiä ja yhteisöjäkin, mutta on uskomatonta, että niinkin korkean profiilin ihminen kuin kansanedustaja voi todella suositella MV-lehden kirjoituksien kaltaista sisällöltään arvotonta roskaa oikeana vaihtoehtona vakavasti otettavalle medialle, ja näin laittaa ne samalle viivalle.

Tasaisin väliajoin etenkin verkossa liikkuvia uutisia ja huhuja kuitenkin osoitetaan perättömiksi. Tällöin, kun valheiden ja propagandan puolustajat on ajettu nurkkaan, tarttuvat he viimeiseen aseeseen, jonka vain voivat hermostuneesti hikoileviin käsiinsä löytää: he huutavat ”sananvapaus!”. Tällaiset sananvapauden soturit kuvittelevat sananvapauden tarkoittavan sitä, että henkilö voi sanoa aivan mitä tahansa joutumatta ottamaan siitä vastuuta, koska sananvapaus takaa kaikille oikeuden tehdä niin. Kyseessä on kuitenkin virhepäätelmä, joka vääristää sananvapauden luonteen.

On hyvä muistaa, että sananvapaus tulee suoraan yksilönvapauksista. Skenaarion, jossa vapaus parhaiten käytännössä toteutuisi, voisi ajatella olevan tilanne, jossa kullakin yksilöllä on vapaus tehdä mitä haluaa, kunhan ei loukkaa sillä toisen vapautta samaan. Näin maksimoidaan vapauden kokonaismäärä. Jos ajatellaan vapauden olevan vain yksilön oikeus tehdä mitä huvittaa toisten yksilöiden oikeuksista ja vapauksista välittämättä, päädytään väkisinkin tilanteeseen, jossa joidenkin yksilöiden vapaus painaa enemmän kuin toisten, eikä kukaan varmasti halua yhteiskuntaa, jossa siat ovat vapaampia ja tasa-arvoisempia kuin lampaat.

Sananvapaus toimii samalla tavalla. Jos ajatellaan, että sananvapaus tarkoittaa yksilön oikeutta sanoa mitä tahansa tai levittää minkälaista informaatiota tahansa, vaikka se rajoittaisi toisen yksilön oikeuksia, ollaan jo väärällä tiellä. Tällöin sananvapaus ei palvele perimmäistä tarkoitustaan. Eriäviä mielipiteitä pitää voida esittää. Faktoja pitää voida esittää, vaikka joku niistä loukkaantuisikin. Hyvin argumentoituja mielipiteitä ei voi koskaan olla liikaa, eikä niitä voida sensuroida vain sen takia, että jotkut ovat eri mieltä. Jonkin asteinen provosointi on myös hyväksi, sillä se pitää keskustelukulttuurin elossa, ja vanhentuneita ja ihmisten oikeuksia rajoittavia valtarakenteita on hyvä kritisoida vaikka provokaation keinoin.

Edellisestä voisi toimia esimerkkinä tammikuussa 2015 Charlie Hebdo –lehteä vastaan Pariisissa tehdyt iskut. Joukko aseistautuneita miehiä hyökkäsi vasemmistolaisen ateistisen satiirilehden toimitukseen surmaten 12 ihmistä. Se oli synkkä päivä sananvapaudelle ja vakava isku avoimeen ajatteluun perustuvaa yhteiskuntaa vastaan. Iskun tekijöinä olivat erittäin radikalisoitunutta islamistista ajattelua edustaneet terroristit.

Euroopassa ja länsimaisessa yhteiskunnassa on paitsi sananvapaus myös uskonnonvapaus tärkeä arvo. Se takaa ihmiselle oikeuden harjoittaa uskontoaan hyväksi katsomallaan tavalla, kunhan ei niin tehdessään loukkaa muita. Charlie Hebdon iskun jälkeen kuultiin monia erilaisia mielipiteitä islamin vaarallisuudesta ja siitä, että uskonnonvapauteen tulisi kajota. Monet eivät kuitenkaan ymmärtäneet, että sananvapautta vastaan hyökätessään terroristit hyökkäsivät myös uskonnonvapautta ja omaa uskontoaan vastaan. Uskonnonvapaus nimittäin nousee aivan samoista lähtökohdista kuin sananvapauskin.

Tällaisena aikakautena, jolloin informaation saatavuus on erilainen kuin koskaan aiemmin on erityisen tärkeää osata erottaa oleellinen ja tosi informaatio valheellisesta. Valheelle rakennettu ajattelu tai politiikka ei kestä. Kaikista tärkeintä on kuitenkin pitää kiinni saavutetuista vapauksistamme ja vaalia niitä käyttämällä niitä oikein, tai voi olla, että näemme joskus niiden katoavan. Olisi hyvä muistaa, että esimerkiksi uskontoja kritisoidessa on aivan eri asia pilkata jonkun henkilökohtaista kokemusta pyhästä tai sitten kritisoida uskonnon varjolla tehtyjä ja tehtäviä vääryyksiä.

Jos puheella, kirjoituksella tai informaatiolla ylipäätään yritetään rajoittaa tai loukata toisten yksilöiden ihmisoikeuksia, sitä ei voi sananvapaudella perustella. Olisi myös hyvä muistaa, mitä tarkoituksia palvelemaan sananvapauden käsitys on ylipäätään syntynyt – suojelemaan yksilön vapauksia. Siksi ei olekaan syytä kohdella sananvapautta pyhänä itseisarvona, vaan pikemminkin välinearvona, jolla suojataan ja taataan yksilön oikeuksia. Vapaus on tärkein ihmisoikeus, josta kaikki muut kumpuavat tai jonka osa-alueita kaikki muut ovat.