Etusivu
Kirjoituskilpailu 2015
- Arvostelulautakunta
- Kilpailuohjeet
- Palkinnot
- Tehtävät
Kilpailun tulokset 2014
Kirjoituspankki
Linkit
Mikko Pohtola
Vuoden Journalistipalkinto
 
 
 
 
 
 

                                                                                    Otso Nieminen

Ilmaisunvapaudesta vihapuheeseen

Itsensä toteuttaminen mielletään monissa maissa, mutta etenkin länsimaissa, tavoiteltavaksi ja arvokkaaksi asiaksi, jonka kautta ihmisen onnellisuuden usein koetaan lisääntyvän. Abraham Maslowkin sijoitti itsensä toteuttamisen laatimansa tarvehierarkian huipulle, joten viesti on selvä; ihminen, jonka perustarpeet on jo tyydytetty, on onnellisimmillaan, kun hän saa vapaasti tuoda esille omia katsantokantojaan ja mielipiteitään sekä toteuttaa ideoitaan kenenkään estämättä. Juuri tästä syystä ilmaisunvapaudella on erityinen asema kaikkien yhteiskunnallisten perusoikeuksien joukossa; takaahan se jokaiselle yhtäläiset mahdollisuudet omien näkökantojensa esille tuomiseen. Kuitenkin viime aikoina paljon julkista keskustelua herättänyt ja mediassakin runsaasti esillä ollut vihapuhe saa pohtimaan, mitä sananvapaus todellisuudessa on ja mitä se pitää sisällään.

Kun verrataan keskenään sellaisia valtioita, joissa ilmaisunvapaus on lähes itsestäänselvyys, sekä maita, joissa media on valtion tiukassa talutusnuorassa ja tiukka sensuuri estää poliittista johtoa arvostelevien mielipiteiden julkaisemisen, huomataan vahva korrelaatio hyvinvoinnin tasaisen jakautumisen ja sananvapauden välillä. Kiinan kaltaisissa melko tiukankin sensuurin maissa hyvinvointi kasautuu helposti pienelle valtaa pitävälle eliitille, kun taas Suomen kaltaisissa maissa, joissa perustuslaki turvaa yksilön oikeuden oman mielipiteensä julkistamiseen, varallisuuden tasainen jakautuminen ja kansalaisten välinen tasa-arvo toteutuvat yleensä hyvin.  Tämä johtuu varmasti ainakin osaltaan siitä, että saadessaan vapaasti ilmaista tahtonsa kansalaiset myös alkavat yhdessä vaatia oikaisua kokemiinsa vääryyksiin, mikä taas saattaa johtaa moniaiden vaiheiden kautta ongelman korjaamiseen. Kiinassa kansalaisten on puolestaan vaikea hakea oikeutta näillä keinoilla puolueen pelossa, jolloin yhteiskunnallinen muutos tapahtuu vain ylhäältä käsin, valtaeliitin ehdoilla. Tämän luulisi jo osoittavan, että sananvapauden yhteiskunnalle muassaan tuoma hyöty on kiistaton, mutta asia ei loppujen lopuksi olekaan aivan niin mustavalkoinen kuin ensinäkemältä voisi luulla. Ilmaisunvapauden varjolla on nimittäin mahdollista oikeuttaa lähes kaiken sanominen, mikä on johtanut vihapuheen määrän huolettavan suureen kasvuun länsimaissa.

Usein puhuttaessa oikeudesta omaan mielipiteeseen ja sen ilmaisemiseen painotetaan sen kuuluvuutta kaikille iästä, sukupuolesta, uskonnosta tai ihonväristä riippumatta. Huomattavasti vähemmän muistetaan tarkastella sen mukanaan tuomia vastuita ja velvollisuuksia, jotka ovat oleellinen osa sananvapautta ja joilla on tärkeä osa muiden yhteiskunnallisten perusoikeuksien toteutumisessa. Mielestäni onkin erityisen tärkeätä muistaa, että ilmaisunvapaus ei ole veruke toisen oikeuden kumoamiseen, vaikkapa yksityisyyden suojan tai kunnian loukkaamattomuuden rikkomiseen. Tämä juuri on ongelmana vihapuheen kohdalla; toisaalta ihmisillä on perustuslaillinen oikeus kantansa sanomiseen, mutta samalla he tulevat rikkoneeksi muita normeja, joiden merkitys ei ole yhtään sen pienempi tai vähäisempi kuin ilmaisunvapaudenkaan.

Toisaalta ongelman muodostaa vihapuheen määritteleminen. Monissa tapauksissa vihapuhe on helppo tunnistaa ja nimetä vihapuheeksi, mutta koska kyse lopultakin on ainakin osittain subjektiivisesta kokemuksesta, ei ole mahdollista antaa yhtä yleispätevää ja yleismaailmallista määritelmää, joka aukottomasti erottelisi vihapuheen muista mielipiteistä. Onkin siis hyvin mahdollista, että alun perin viattomaksi tarkoitettu teksti saattaa tietyssä kontekstissa näyttäytyä syyttelevänä tai jopa rasistisena. Raja vihapuheen ja vahvasti kantaaottavan, hyvin perustellun mielipiteen välillä on tästä syystä häilyvä kuin veteen piirretty viiva, joten mielestäni avoin ja ennakkoluuloton keskustelu aiheesta väärinymmärrysten välttämiseksi on ehdottoman tärkeää. Näin vältyttäisiin turhalta mielipahalta ja huomio voitaisiin keskittää todellisiin ongelmiin sekä niiden syihin sen sijaan, että käytettävissä olevat resurssit täytyy jakaa itse asian ja keskustelun poliittisen korrektiuden tarkkailun välillä.

Erityisesti vihapuheen määrittelyn ja tunnistamisen tärkeys korostuu internetissä, jonka valtaisa suosio ja leviäminen lähes kaikkien yhteiskuntakerrosten käyttöön on avannut aivan uudenlaisia mahdollisuuksia ilmaisunvapauden toteutumiselle. Internet tarjoaa vapaan ja monipuolisen kanavan itsensä ilmaisemiseen, mutta valitettavasti siitä on samalla tullut myös yksi tehokkaimmista keinoista levittää vihapuhetta lähes rajoittamattomasti. Erityisesti nuoret, internetin vannoutuneet ja innokkaimmat käyttäjät, kohtaavat valitettavan suuren määrän rasistisia ja negatiivisia kommentteja sukeltaessaan yhä syvemmälle internetin syövereihin. Itse pidän tätä vakavana ongelmana, sillä vihapuheelle on tyypillistä monitahoisten ja kompleksisten asioiden jyrkkä yksinkertaistaminen sekä tietty ehdottomuus. Elämää nähneet aikuiset ovat jo ehtineet muodostaa oman käsityksensä monista vaikeistakin kysymyksistä, joten heidän on tältä pohjalta helpompi arvioida kohtaamansa informaation luotettavuutta ja järkevyyttä kuin nuorten. Samoin vihapuhe tuskin vaikuttaa varttuneemman väestön arvomaailmaan juurikaan, kun taas nuorten kantoja, jotka usein jo valmiiksi saattavat olla epävarmoja ja muotoaan hakevia, se voi muokata rajustikin. Seuraukset tästä voivat olla hankalia, sillä ne arvot ja käsitykset, jotka jo nuorina omaksumme, vaikuttavat mitä luultavimmin läpi koko elämämme siihen, mitä teemme tai jäätämme tekemättä.

Vihapuheen lietsonta niin internetissä kuin muissakin medioissa lisääntyy taloudellisesti epävarmoina aikoina. Tähän osasyynä lienee tarve purkaa omaa turhautumista ja pahaa oloa johonkin ulkopuoliseen tekijään. Tämä tarkoittaa valitettavan usein sitä, että vihapuheen kohteeksi joutuvat maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat, mutta myös poliitikot. Itse näen myös, että vihapuhe heijastelee tietämättömyyttä ja pelkoa tuntematonta kohtaan ja juuri siksi erityisesti ulkomaalaiset on helppo ottaa arvosteluun kohteeksi. Siispä olisi tärkeää lisätä valistusta eri kulttuureista ja niiden tavoista yhteiskunnassamme, jotta kulttuurieroja ja ennakkoluuloja saataisiin kavennettua. Avoimuuden ja ennakkoluulottomuuden merkitys tulee varmasti tulevaisuudessa yhä kasvamaan lisääntyvän globalisaation myötä, joten erilaiset keinot tulevan ennakoimiseksi ovat ensiarvoisen tärkeitä.    

Toinen tärkeä vihapuheeseen ja sen väärintulkintaan liittyvä seikka on pelko siitä, että oma mielipide hankalasta aiheesta leimataan heti kättelyssä rasistiseksi. Tästä aiheutuu väistämättä se ongelma, että avoin ja hyvin perusteltu keskustelu aiheista, joiden ratkaisu vaatisi ennakkoluulotonta lähestymistä, tyrehtyy heti alkuunsa. Niinpä ”rasismikortti” on pelote, jonka takia ihmiset eivät välttämättä uskalla ottaa kantaa asioihin, joiden käsittelyn kannalta heidän mielipiteensä olisi tärkeä, vaan jäävät mieluummin seuraamaan keskustelua sivusta rasistiksi leimaamisen pelossa. Juuri tällaisissa tapauksissa vihapuhe ottaa helposti vallan ja keskustelu esimerkiksi maahanmuuton kaltaisista aiheista luisuu väärille raiteille, kuten Ruotsidemokraattienkin voimakas suosio länsinaapurissamme osoittaa. Kun ongelmallisesta aiheesta puhumista vältellään, on kansa valmis äänestämään lähes ketä vain, joka lupaa nostaa asian esille, vaikka sitten vihapuheen muodossa. Tästä syntyy tietynlainen noidankehä, sillä vihapuhe ruokkii jo ennestään sitkeässä istuvia ennakkoluuloja ja kasvattaa ihmisten varautuneisuutta vieraita asioita kohtaan, mikä puolestaan lisää vihapuheen määrää entisestään.

Juuri tällaisina aikoina, joina maailma kuohuu ja erilaiset kriisit sekä sodat varjostavat arkeamme, korostuu yhteisöllisyyden, ihmissuhteiden ja avoimuuden merkitys elämässämme. Vaikeina aikoina tukeudumme läheisiimme ja pyrimme vaalimaan meille tärkeitä asioita, mutta tulemme samalla puolivahingossa helposti sulkeneeksi muun maailman ulkopuolelle pelätessämme sen kuohuntaa. Avoimen ja poliittisesti korrektin kanssakäymisen määrän vähentyessä ihmiset alkavat kallistaa korviaan ilmaisunvapauden varjolla lietsottaville vihapuheelle ja epäluulolle, jotka luovat jännittyneen ja epävarman ilmapiirin yhteiskuntaamme. Onhan toki helpompi omaksua yksinkertaistettua ja valmiiksi pureskeltua tietoa, joka tuntuu tarjoavan vastauksia moniin kysymyksiin ja ongelmiin, kuin itse pureutua näihin ongelmiin ja havaita niiden monitahoisuus. Tästä syystä jokaisen tulisikin jatkuvasti tarkastella kriittisesti kohtaamaansa informaatiota ja pohtia sen luotettavuutta, mutta pitää ennen kaikkea huolta siitä, ettei omalta osaltaan tule levittäneeksi vihapuheen sanomaa. Tärkeää onkin muistaa, että vaikka sananvapaus onkin ehdoton edellytys itsensä toteuttamiselle ja monien muiden perustavaa laatua olevien oikeuksien toteutumiselle, liittyy näin suureen oikeuteen aina myös vieläkin suurempi vastuu.