.

Katariina Mölsä

 

”Enhän mä oo mikään setämies!”

 

Kun puhutaan tasa-arvon toteutumisen ongelmista Suomessa, syyttävä sormi osoittaa helposti konservatiivisia setämiehiä ja uusnatseja. Emmehän me, monikulttuurisuudesta ja moninaisuudesta valveutuneet kaupunkilaiset, ole millään tavoin tasa-arvon tiellä. Vai olemmeko? Yhteiskuntamme muuttuessa yhä heterogeenisemmaksi meiltä vaaditaan omien iskostuneiden asenteidemme tiedostamista. Monet ylläpitävät tiedostamattaan esimerkiksi yhteiskunnan rasistisia ja seksistisiä rakenteita. Aidosti tasa-arvoinen yhteiskunta on toimivampi kaikilla mittareilla, mutta sen saavuttamiseksi tarvitaan tekoja meiltä jokaiselta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa Kieli- ja kulttuurivähemmistöt Suomessa käsitellään Suomen perinteisiä vähemmistöjä. Artikkelin mukaan Suomessa on aina elänyt monia kulttuureja rinnakkain. Kulttuuri- ja kielivähemmistöistä suurimmat ovat suomenruotsalaiset, romanit ja saamelaiset. Artikkelissa mainitsemattomia kulttuuri- ja kielivähemmistöjä ovat muun muassa venäläiset, virolaiset, somalit ja irakilaiset. Kukaan tuskin uskaltaa väittää, että kulttuurien yhdessäelo olisi sujunut ongelmitta. Perinteisistä vähemmistöistä varsinkin romanit ja saamelaiset ovat kokeneet syrjintää satojen vuosien ajan. Suurimmalle osalle rasismi tarkoittaa julkista vihapuhetta, räikeää syrjintää ja väkivaltaa, joihin syyllistyvät lähinnä marginalisoituneet ryhmät. Tämä on tietenkin merkittävä osa ilmiötä, mutta ihan yhtä lailla rasismi on tiedostamattomia sanoja ja pieniä tekoja, joihin uskon suurimman osan suomalaisista syyllistyvän. Ennakkoluulot vähemmistöjä kohtaan ovat yhteiskuntamme rakenteissa ja kansalaisten mielissä niin syvällä, että emme voi välttyä niiden vaikutuksilta ajatuksiimme ja päätelmiimme.

Henkilökohtainen panoksemme tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta lähtee siitä, että tiedostamme omat ennakkoluulomme. Muuten emme koskaan kykene lopettamaan syrjintää ylläpitäviä toimiamme. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen artikkelin mukaan Suomessa on noin 10 000–12 000 romania. Romanien leimaaminen öykkäreiksi ja varkaiksi on niin yleistä kulttuurissamme, että ennakkoluulot ovat juurtuneet meihin syvälle ja heijastuvat toiminnassamme, vaikka emme tarkoittaisi mitään pahaa. Kutsummeko esimerkiksi mieluummin työhaastatteluun Virtasen vai Hagertin?

Itse huomasin oman sisäistetyn rasismini, kun aloitin vapaaehtoistyön vastaanottokeskuksessa. Median vouhotuksen ja avoimen rasismin takia iskostuneiden ennakkoluulojen vuoksi vastaanottokeskukseen meneminen jännitti, jopa pelotti, ja minulla oli aluksi vaikeuksia suhtautua turvapaikanhakijoihin neutraalisti. Sain itseni kiinni tulkitsemassa tervehdyksiä ja ystävällisiä hymyjä flirttailuksi. Olin myös ajatellut heidän edustavan homogeenista köyhistä oloista tulevaa pakolaismassaa. Yllätyinkin, kun keskustelussa tuli ilmi, että erään ikäiseni pojan molemmat vanhemmat ovat insinöörejä ja että hän aikoo Suomessa hammaslääketieteelliseen. Ennakkoluulojen tiedostamisen jälkeen olen vähitellen oppinut suhtautumaan heihin yksilöinä, enkä vain kulttuurisen ryhmänsä edustajana.

Sama ilmiö näkyy myös sukupuolten tasa-arvoa tarkastellessa. Tilastokeskuksen verkkosivuilla julkaistussa artikkelissa Sukupuolten tasa-arvo on koottu tilastotietoa sukupuolten yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta. Tilastot perustuvat pääosin vuosien 2015 ja 2016 dataan. Räikein viesti tilastoista ovat naisten ja miesten väliset palkkaerot. Näiden taustalla on sisäistetty seksismi, eli periaatteessa sama ilmiö kuin sisäistetty rasismi. Artikkelin mukaan naisten keskimääräiset tulot ovat Suomessa 84 % miesten keskimääräisistä tuloista. Palkkaeroja perustellaan sillä, että naiset työskentelevät matalapalkkaisemmilla aloilla kuin miehet. Tämä ei kuitenkaan ole selitys, vaan ongelman ydin. Alan palkkataso kertoo alan yhteiskunnallisesta arvostuksesta, joten naisvaltaisia aloja ei arvosteta Suomessa yhtä paljon kuin miesvaltaisia aloja. Tämä taas perustuu sisäistettyyn malliin siitä, että naisten ajatellaan olevan miehiä epäpätevämpiä, ja siihen, että feminiinisiksi luokiteltuja työtehtäviä ei pidetä niin merkittävinä tai haastavina. Palkkatasa-arvon ongelmia ei voi perustella edes koulutusasteella: Tilastokeskuksen artikkelin mukaan korkea-asteen tutkinnon suorittaneista 57,4 % on naisia.

Yksi syy naisten pienemmille tuloille on myös naisten urakehitys. Naisia harvemmin valitaan esimerkiksi yritysten johtotehtäviin. Tämä ilmiö on nähtävissä myös eduskuntaan valittujen sukupuolijakaumasta: Tilastokeskuksen grafiikasta ilmenee, että 41,5 % kansanedustajista on naisia. Vaikka Suomi nauttii sukupuolten tasa-arvon mallimaan maineesta, luotetaan täälläkin enemmän miehiin päättäjinä. Eikä tämä ole ainoastaan miesten syy; ilmiön voi selittää ainoastaan sillä, että myös osa naisista on sisäistänyt yhteiskuntamme seksistiset normit ja uskoo miesten olevan kykenevämpiä johtotehtäviin. Ennakkoluuloista kärsivät myös miehet. Miehet ovat esimerkiksi huoltajuuskiistoissa lähtökohtaisesti heikommilla, koska mieliimme on iskostunut virheellinen käsitys miehistä huonompina ja vastuuttomampina vanhempina.

Lainsäädäntö kuitenkin antaa jo nyt niin sukupuolten kuin kulttuuristen ryhmienkin tasa-arvon toteutumiselle mahdollisuuden, vaikka epäkohtia edelleen on. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen artikkelissa mainitaan esimerkiksi seuraavat lakiin kirjatut oikeudet: kansallisten kulttuurivähemmistöjen oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan, uskonnonvapaus ja saamelaisten kulttuurinen itsehallinto. Epätasa-arvoa pidämme yllä me ennakkoluuloistamme tiedottomat kansalaiset. Omat vaikutuksemme näkyvät varsinkin työelämässä. Suositteleeko opinto-ohjaaja maahanmuuttajataustaiselle nuorelle lähihoitajaopistoa vai lukiota ja syyllistyykö poliisi etniseen profilointiin? Kantaväestöön kuuluvaa kohdellaan aina yksilönä, mutta vähemmistöön kuuluva saa kärsiä myös muiden samaan vähemmistöön kuuluvien virheistä. Kun vuonna 2015 pakolaiskriisin ollessa kuumimmillaan uutisoitiin turvapaikanhakijan syyllistyneen raiskaukseen, leimattiin kaikki Suomeen tulleet hyväksikäyttäjiksi. Mutta kas kummaa, samana vuonna uutisesta raiskaukseen syyllistyneestä lahtelaismiehestä ei seurannut kollektiivista vihaa lahtelaisia kohtaan. Lisäksi pidämme ennakkoluuloja yllä huomaamattamme esimerkiksi rasistisella ja seksistisellä läpänheitolla

Mikä on johtanut siihen, että kuvittelemme olevamme avarakatseisia, vaikka todellisuudessa jarrutamme kehitystä omilla tiedostamattomilla ennakkoluuloillamme? On hyvin ongelmallinen ja samalla inhimillinen piirre löytää syyllisiä muista kuin itsestämme. Kun huomautin ystävääni sopimattomasta vitsistä, sain vastauksen, että ”tää on vaan läppää, en mä oo mikään rasisti”. On helppoa syyttää esimerkiksi rasismista vain ääriryhmiä, vaikka ilmiö on paljon laajempi ja moniulotteisempi. Lisäksi kuvittelemme, että feministiksi tai arvoliberaaliksi julistautuminen riittää ja että automaattisesti alkaisimme elää arvojemme mukaisesti. Tällöin emme ymmärrä, kuinka paljon olemme elämämme aikana altistuneet rasistisille ja seksistisille näkemyksille. Ne ovat meissä niin syvällä, että niistä pois oppiminen vaatii uskomattoman paljon työtä ja aikaa. Yksi syy sisäistettyjen mallien sinnikkyyteen on se, että ympäröimme itsemme samoin ajattelevilla ihmisillä. Näin emme altistu uusille ajatuksille emmekä ymmärrä kyseenalaistaa omia näkemyksiämme.

Vaikka ennakkoluuloista on vaikea päästä eroon, ei se ole mahdotonta. Tietenkin Suomessa on epätasa-arvoa tietoisesti ylläpitäviä, ja heidän negatiivinen vaikutuksensa on merkittävä. Silti uskon, että suuri osa yhteiskunnallisista ongelmistamme lievenisi, jos enemmistö suomalaisista olisi ihmisryhmiin ja sukupuoliin kohdistuneista ennakkoluuloistaan vapaita. Lisäksi on sanomattakin selvää, että kenenkään ei kuuluisi joutua elämään ennakkoluulojen kyllästämässä maailmassa. Tasa-arvon tavoittelemisen kaikin keinoin tulisi olla meidän velvollisuutemme.