Ruusa Tapper

 

  

Syyttömänä syntymään

   

Syyttömänä syntymään sattui hän,
tähän maahan pohjoiseen ja kylmään
Jossa jo esi-isät, juovuksissa totta kai,
hakkasivat vaimot, lapset, jos ne kiinni sai

Perinteinen suomalainen mies on hiljainen ja vakava. Hänelle riittää suo, riittää kuokka, sillä hänellä on sisua. Hän tekee työtä, tuo leivän pöytään, saunoo vähintään sadassa asteessa, hakkaa itseään kuivatulla vastalla ja kumoaa lasillisen kossua. Irvistämättä.

Perinteisen miehen kohtalon,
halus välttää poika tuo
"En koskaan osta kirvestä,
enkä koskaan viinaa juo,
muuten juon talon"

Perinteinen suomalainen mies ei valita, hän nielee pettymykset, nielee raivon, nielee viinan. Saattaa suuttua, saattaa lyödä. Mutta ei valita, ei itke. Hänen tehtävänsä on seistä vahvana kuin petäjä pyryssä, sitkeänä kuin kataja roudan kourissa.

Lumihanki kutsuu perhettä talvisin,
vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin
Mut kun työnvälityksestä työtä ei saa,
hälle kohtalon koura juottaa väkijuomaa

Perinteisen suomalaisen miehen ei tarvitse olla onnellinen. Hänellä on elämäntehtävä, suunta. Moni olisi siitäkin kateellinen. Perinteinen suomalainen mies on hyvä, kun tekee työtä, ei itke. Ei kai se niin vaikeaa voi olla?

Suomi on tasa-arvoinen valtio. Niin ainakin sanotaan; Suomeen naisena syntyminen on lottovoitto. Meillä työssäkäynti on kannustettavaa, avioliitto on tasa-arvoinen, juridinen prosessi, ja kenellä tahansa on mahdollisuus kiivetä yhteiskunnan huipulle. Tilastokeskuksen sukupuolten tasa-arvoa käsittelevä julkaisukin on tylsän tasainen; naisen kahdeksankymmensenttinen euro on kohonnut neljä senttiä viime näkemästä. Kotitöihin kuluu edelleen päivässä reilu tunti enemmän kuin miehillä, mutta toisaalta korkean asteen koulutuksessa naiset jyräävät miesten yli jo reilulla seitsemällä prosentilla.

Suomessa on myös alkanut aktiivinen ja laaja keskustelu, joka kyseenalaistaa koko kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän. Oikeuksiaan vaativat nykyään myös muut kuin naiset, syystäkin. Ja oikeuksia myös jaetaan; vaikka tilastot edelleen kielivät epätasa-arvosta, on selvää kehitystä tapahtunut.

Sukupuolten – ainakin juridisesti tunnustettujen – välillä todellakin vallitsee jotakin, jota hyvällä omallatunnolla voi jo verrata tasa-arvoon.

Silloin tällöin Suomi24 tai jokin saman tason keskustelupasta kuitenkin räjähtää: on alettu miettiä, onko naisten emansipaatiossa menty liian pitkälle. Nykyäänhän naiset alistavat miehiä, eikö niin?

Niin lapsellisen typerältä kuin tämä argumentti mielestäni kuulostaakin, piilee siinä populismin ja väärään suuntaan kohdistuvan syyttelyn alla piilossa mikroskooppinen totuuden siemen. Naiset eivät alista miehiä, vaikka osa miesten vallasta on valunut heille. Naisiin kohdistuu edelleen suuria laillisia, taloudellisia ja sosiaalisia rajoitteita, vaikka niitä kovalla työllä kitketään. Tasa-arvoon pyrkimisestähän tässä on kyse; jo aatteen nimestä pitäisi osata päätellä, ettei ketään pyritä ajamaan alas, ja että kehitys on oikeutettua. Miksi sitten miehet tuntevat asemansa uhatuksi jopa Suomen kaltaisessa, tasa-arvon varsin laajasti tunnustavassa hyvinvointivaltiossa?

Tilastokeskuksen vuoden 2016 tiedon mukaan naisten elinajanodote on ollut 84,1 vuotta, kun se miehillä jää 78,4 vuoteen. Eroa on selitelty miesten huonommalla terveydellä, alkoholismilla ja taipumuksella riskikäyttäytymiseen, mutta ongelmien juureen ei mielestäni pureuduta tarpeeksi. Lähestymistapa elinajanodotetta kohtaan on liian fyysinen: mielenterveyssyistä ei puhuta.

Miehet tekivät itsemurhia huomattavasti enemmän kuin naiset. Itsemurhan tehneistä useampi kuin kolme neljästä oli mies. Vuonna 2016 itsemurhakuolleisuus eli itsemurhien määrä vuodessa 100 000 asukasta kohden oli 14, miehillä 23 ja naisilla 6.”

Tämä synkkä katkelma löytyy niin ikään Tilastokeskuksen tiedoista, ja ero sukupuolten välillä, joka menneinä vuosina on vielä selkeämpi, on liian suuri maton alle lakaistavaksi. Jokin kirjaimellisesti tappaa miehiä.

Naiset ovat ottaneet itselleen tilaa, joka on ennen ollut varattu miehille. Nykyään nainen saa olla möreä-ääninen, vahva, urakeskeinen, itsenäinen, nykyään naisen jopa odotetaan omaksuvan osa näistä ominaisuuksista, joita on perinteisesti pidetty maskuliinisina. Tasa-arvoa mitataan sillä, kuinka paljon nainen tienaa, kuinka paljon ja miten naisia koulutetaan, kuinka moni nainen käy töissä, istuu eduskunnassa, lentää lentokonetta, valitaan presidentiksi… Lyhyesti kiteytettynä mitataan sitä, kuinka naiset omaksuvat miehen roolin omaksi roolikseen.

Toksinen maskuliinisuus, myrkyllinen miehisyys, on termi, joka on syntynyt tasa-arvokeskustelun pohjalta. Toksisella maskuliinisuudella tarkoitetaan perinteisesti miehiltä vaadittuja luonteenpiirteitä, kuten tunteiden tukahduttamista, kovuutta ja horjumatonta vahvuutta.

Toksinen maskuliinisuus onkin kääntöpuoleltaan naisellisten asioiden ja luonteenpiirteiden vähempiarvoisuutta. Siinä missä naiseuden rajoja on purettu, ovat miehuuden kahleet pysyneet lukittuina. Seurauksena saattaa syntyä ja osin jo on syntynytkin varsin myrkyllinen kuva naiseudesta: nykyään naisen on mahdollista olla arvostettu ja kyvykäs jos hän omaksuu perinteisesti miehisen käyttäytymistyylin. Tapahtuneet muutokset eivät ole kestäviä, sillä tunteettomuus ja ylikorostettu vahvuuden rooli ovat omiaan tuhoamaan kenet tahansa.

Suomalainen perinteinen mieskuva on varsin ahdas myös maailmanlaajuisesti katsoen. Osin se on varmasti olosuhteiden pakossa muodostunutta. Siinä missä vaikkapa Italiassa on suurmiehiksi luettu Michelangelot ja Da Vincit, Suomessa on ihailtu Saarijärven Paavoa ja Koskelan Jussia. Yli-inhimillinen sisu määrää meillä sen, kuka jää historiaan.

Kappaleessa Murheellisten laulujen maa Eppu Normaali luo karikatyyrin suomalaismiehen katajaisuudesta, mutta ottaa samalla kantaa isiltä pojille siirtyvään väkivaltaisuuteen ja epätoivoon. Kappaleen sävy on ymmärtäväinen, jopa lempeä, vaikka sanoituksen tarina päättyykin murheellisesti. Isiensä virheet tunnistava poika vannoo, ettei tartu kirveeseen eikä viinapulloon, mutta lopulta kylmyys ja työttömyys ajavat hänet tuhoon.

Miesten tulisi saada olla pehmeitä, olla tuntevia, olla heikkoja. Tulisi saada itkeä ja käpertyä syliin, olla kannateltavissa kannattelun sijaan. Tunteiden patoaminen ja itkun pidättely ovat tutkitusti fyysistä terveyttä vaarantavia tekijöitä ja ne altistavat esimerkiksi monille sydän- ja verisuonisairauksille. Juuri verenkiertoelimistön sairaudet ovat suomalaismiesten suurin kuolinsyy. Itkemisen seurauksena aggressiivisuus laskee ja olo paranee, jännitys laukeaa. Itkeminen parantaa monien tutkimusten mukaan jopa sosiaalisia suhteita.

Mutta eikö vieläkin opeteta isältä pojalle: Isot pojat eivät itke.

Tiede-lehdessä 3/2004 todetaan seuraavasti:

”Itku on yleensä merkki siitä, että ihminen haluaisi muuttaa tilannetta -- Siellä, missä toivo on menetetty, ei enää ole kyyneliä. Syvästi masentuneet eivät itke.”

Turmiolan Tommin tarina Murheellisten laulujen maassa on surullisen tuttu monille suomalaisille. Omasta suvustanikin löytyy kirvesmurhia ja pahalaatuista alkoholismia, masennusta, itsemurhia – miehisyyttä? Suomalainen perinteinen mies on tukkulumen tukahduttama taimi, joka ei pääse versomaan uutta, kylmyyden muovaama malli, josta pitäisi pystyä päästämään irti. Vahvuus, stoalaisuus ja hiljaisuus eivät ole huonoja ominaisuuksia, mutta pakotettuina ne ovat hengenvaarallisia.

Suomi on tasa-arvotilastoissa selvästi jäljessä muista pohjoismaista. Esimerkiksi tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut hyväksytty kaikissa muissa pohjoismaissa vuodesta 2012 lähtien, kun se Suomessa hyväksyttiin vasta vuonna 2017. Suomalaisten myyttinen, jopa ihannoitu junttius kohmettaa kehityksen.

Keskeltä kumpujen, mullasta maan,
isät ylpeinä katsovat poikiaan
Työttömyys, viina, kirves ja perhe,
 lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe
Tämä tuhansien murheellisten laulujen maa,
jonka tuhansiin järviin juosta saa
Jonka lauluissa hukkuvat elämän valttikortit
ja kiinni pysyvät taivahan portit

Toiveet paremmasta Suomesta ovat jälleen nuorten harteilla. Ennen värvättiin tuskin aikuiseksi kasvaneet pojat rintamalle puolustamaan isänmaata. Nykyään ei rintamaa ole, taistelu on siirtynyt rajoilta ihmisten mieliin. Isien ja poikien ihanteiden välille alkaa muodostua kuilu: sekä suomalaisuutta että miehisyyttä – ja niiden jaloutta – kyseenalaistetaan yhä useammin. Jokaisella on oma henkilökohtainen vihollinen ja jokaisella kyky valita mitä hyökkäystä käyttää, antautuuko itse vai solmiiko rauhan.

Nuoret suomalaismiehet ovat globalisaation, elintason nousun ja tasa-arvon parantumisen myötä hyväksyneet uusia puolia itseensä. Taideharrastukset, muoti ja siviilipalvelus ovat hyväksytympiä ja näkyvämpiä, suvaitsevaisuus leviää ympäri maata. Aletaan ymmärtää, etteivät pehmeät arvot tee pahaa.

Jokainen meistä on syytön syntymään: siksi on kohtuutonta odottaa kenenkään selviävän elämän koettelemuksista surematta ja tuntematta itseään voimattomaksi. Kohtuutonta on myös kieltää kiltteys, pehmeys ja hellyys, kaikki se, mikä tekee elämästä helpompaa.

Toiveeni on, ettei isien taakka siirry pojille, ja että miehisyyden kovaksi jäätyneelle myytille annettaisiin mahdollisuus sulaa ja lämmetä. Pisimmän ja kylmimmänkin talven jälkeen koitta lopulta kevät ja suvi suloinen.

Lähteet:
Aineistot H ja K Eppu Normaali, Murheellisten laulujen maa, 1982
https://www.stara.fi/2015/03/09/itkeminen-on-terveellista-6-tarkeaa-terveyshyotya/
https://www.tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2016/ksyyt_2016_2017-12-29_kat_006_fi.html
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/kun_tunteet_kuohuvat_itku_rauhoittaa
https://yle.fi/uutiset/3-10204625