| Vuoden Journalistipalkinto
Toinen
Mikko Pohtola -palkinto toimittaja Eva Latvakankaalle. Helsingin
Suomalainen Klubi on 135. juhlavuotenaan myöntänyt
5.000 euron suuruisen Mikko Pohtola-palkinnon toimittaja Eva
Latvakankaalle Turun Sanomista. Palkinto myönnetään
sellaiselle journalistille tai muulle mielipidevaikuttajalle,
joka on työssään käyttänyt esimerkillisesti
suomen kieltä tai edistänyt merkittävästi
tätä päämäärää.
Palkintolautakunta perustelee valintaansa toteamalla,
että Eva Latvakangas on laaja-alaisesti osaava ja monipuolisesti
sivistynyt toimittaja. Hän on uransa aikana kirjoittanut
monenlaisia juttuja Otto von Habsburgin haastatteluista Formula
1 kisoihin Belgiassa. Hän on omimillaan laajemmissa haastatteluissa,
mutta myös pienimuotoiset pakinat kuuluvat hänen repertuaariinsa.
Asiajuttujen tekijänä hän on tarkka tietojen
paikkansa pitävyydestä.
Eva Latvakangas on kielen taitaja. Hän
osaa käyttää kolmea kieltä juttujen kehittelyssä
siten, että kieli saa lisää elävyyttä
mutta lopputulos pysyy hyvänä suomen kielenä.
Hänen kielensä elää arjen tasalla ja on
lukijan hyvin ymmärrettävissä.
Eva Latvakangas (s.1949) on suorittanut toimittajatutkinnon
Tampereen yliopistossa v. 1973 ja yhteiskuntatieteen maisterin
tutkinnon v. 1976. Hän on opiskellut myös Illinoisissa
Augustana Collegessa ja Åbo Akademissa. Työuransa
hän aloitti Hufvudstadsbladetissa v. 1970. Turun Sanomia
hän on palvellut vuodesta 1973 lähtien. Hän on
työskennellyt lehden eri osastoilla. Viimeisen vuoden aikana
hän on kirjoittanut laajempia Turun kaupunkikuvana kehittymiseen
liittyviä kirjoituksia.
|